Näin Espanjan jalkapalloliiton pomo arvioi maajoukkueensa maailmanmestaruusmahdollisuuksia
Espanjan A-maajoukkue kohtaa tiistaina Marokon MM-lopputurnauksen neljännesvälierävaiheessa. Espanja sijoittui alkulohkossaan toiseksi.
Espanja hävisi lohkon päätöskierroksella Japanille. Peliesitys on saanut varsinkin espanjalaismediassa merkittävää kritiikkiä. Luis Enriquen miehistö leikki tulen kanssa, sillä Espanja ehti olla päätöskierroksella muutaman minuutin ajan ulkona pudotuspeleistä.
Epätasaisista peliesityksistä huolimatta Espanjan jalkapalloliiton puheenjohtaja Luis Rubiales luottaa joukkueeseensa. Rubialesin mukaan Espanjalla on kaikki mahdollisuudet edetä pitkälle MM-lopputurnauksessa, mutta myönsi, että Japani-tappio näkyi pelaajien kasvoissa ja elekielessä.
– Pelaajat ja valmennusjohto olivat hyvin pettyneitä, koska kyseessä oli ottelu, jonka halusimme voittaa. Tappio oli suuri takaisku. Toivottavasti saamme hyvän vireemme takaisin ja tulokset saavat meidät pysymään täällä finaaliin asti.
– Mielestäni tällä joukkueella on mahdollisuudet menestykseen, vaikka Japania vastaan asiat eivät sujuneet kuin olisimme halunneet. Hallitsemme edelleen palloa ja kykenemme luomaan maalintekopaikkoja, vaikkei yhtä hyviä kuin aiemmin. Meillä on ollut vastoinkäymisiä, mutta mielestäni meillä on sellainen joukkue, joka voi voittaa kenet tahansa ja on kaikkia parempi kentällä. Japaniakin vastaan olimme parempia, mutta on katsottava, riittääkö se voittoon.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”

- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä