Real Madridin huippulupaus ei halua saada ikuista penkkimiehen leimaa: ”En halua sanoa olevani ärsyyntynyt, mutta…”
Eduardo Camavinga siirtyi Real Madridiin elo-syyskuun vaihteessa 2021.
Hiljattain 20 vuotta täyttänyt Camavinga jäi ensimmäisellä kaudellaan odotetusti pienemmälle vastuulle. Kuluvallakin kaudella vastuu on pysynyt varsin pienenä. Syyskuun alun jälkeen Camavinga on mahtunut vain kahdesti Real Madridin avauskokoonpanoon La Ligassa.
Keskikenttäpelaaja on mukana Ranskan MM-kisajoukkueessa, mutta on seurannut toistaiseksi molemmat kisaottelut penkin puolelta.
Goal haastatteli Camavingaa, joka ei halua saada ikuista hyvän penkkimiehen leimaa. Vastuun on kasvettava, mutta Camavinga on kärsivällinen.
– Tietenkin haluaisin pelata kaikki ottelut. Real Madridissa tilanne on se, että edelläni on todella hyviä pelaajia. En voi sanoa tykkääväni penkillä istumisesta, koska se ei ole kiitollinen asema, mutta minun on oltava kärsivällinen. Pitää paikkansa, että viime kaudella autoin paljon joukkuetta tullessani vaihdosta kentälle ja tiedän sen. Kun pääsin kentälle, joukkue ei ollut hyvässä tilanteessa ja onnistuin auttamaan.
– Jalkapalloilijat haluavat pelata kaikki mahdolliset ottelut. En halua sanoa olevani ärsyyntynyt, mutta tämä vaatii kärsivällisyyttä. En halua saada loistavan vaihtopelaajan mainetta. On ymmärrettävä, että edessäni on hyvin laadukkaita pelaajia. Minun on opittava heiltä ja hetkeni koittaa myöhemmin. Voin nousta avauskokoonpanon pelaajaksi vain pelaamalla hyvin. Monipuolisilla pelaajilla on etu, koska heillä on suuremmat mahdollisuudet päästä pelaamaan, koska voit pelata useilla pelipaikoilla.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Real Sociedadille erittäin tärkeät kolme pistettä
- Barcelona-lupaukselle, 21, paha loukkaantuminen – ei pysty pelaamaan neljään kuukauteen
- Marca: Real Madridissa ollaan ihmeissään Lamine Yamalin toiminnasta – ”Huono joukkuekaveri”
- Fichajes: Onnistuminen Real Madridia vastaan toi Juve-pelaajalle paikan Los Blancosin ostoslistalla
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Barcelonalle huonoja uutisia juuri El Clásicon alla
- Lamine Yamal täräytti hurjan väitteen Real Madridista El Clásicon alla – Madridissa raivostuttiin
- 16-vuotias teki maalin Eurooppa-liigassa – Barcelona havittelee timanttia riveihinsä
- Marca: Real Madridissa ollaan ihmeissään Lamine Yamalin toiminnasta – ”Huono joukkuekaveri”
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Fichajes: Onnistuminen Real Madridia vastaan toi Juve-pelaajalle paikan Los Blancosin ostoslistalla
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Barcelonalle huonoja uutisia juuri El Clásicon alla
- Nyt tipahti kova väite Lamine Yamalista
- Barcelona-lupaukselle, 21, paha loukkaantuminen – ei pysty pelaamaan neljään kuukauteen
- Marcus Rashford paljasti, kuka Barcelonan pelaajista on tehnyt häneen suurimman vaikutuksen