Onko Espanjan huippunuorukainen sittenkään kunnossa? – Ei ole päässyt edes lämmittelemään MM-kisoissa
Espanja on pelannut kaksi lohkovaiheottelua Qatarin MM-lopputurnauksessa.
Espanja voitti Costa Rican 7-0 ja pelasi 1-1 -tasapelin Saksan kanssa. Espanja johtaa lohkoa pisteen erolla Japaniin ja Costa Ricaan.
Ansu Fati ei ole toistaiseksi pelannut minuuttiakaan MM-lopputurnauksessa, eikä häntä ole edes nähty lämmittelemässä kentän laidalla.
Fatin syyskausi oli vaikea, sillä hän ei onnistunut nappaamaan itselleen avauskokoonpanon paikkaa Xavin alaisuudessa. Fati pääsi La Ligassa syyskaudella vain kolmesti avauskokoonpanoon, ja monet kummastelivat laitahyökkääjän kisakutsua pieneksi jääneen vastuun vuoksi.
20-vuotias Fati oli Espanjan avauskokoonpanossa Jordania-harjoitusottelussa juuri ennen MM-kisoja ja onnistui maalinteossa, mutta se ei ole tuonut nuorukaiselle vastuuta MM-kisoissa.
Espanjan A-maajoukkueen päävalmentaja Luis Enrique totesi julkisuudessa, että Fatin valinta kisajoukkueeseen oli hänellekin suuri kysymysmerkki.
– Hän oli yksi epäilyksistäni viimeiselle minuutille saakka. Luotamme häneen ennemmin kuin muihin pelaajiin. Ansun tasoa ei voi kyseenalaistaa. Hän on käynyt läpi vaikeita aikoja. Epäilin tätä loppuun asti, Enrique totesi viitaten Fatin kisakutsuun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!

- Barcelona hyvissä asemissa 15-vuotiaan hyökkääjälupauksen pelaajakaupoissa
- Kylian Mbappé neuvottelee tärkeästä sopimuksesta