Xavi listasi MM-kisojen vakuuttavimmat joukkueet – yksi ylitse muiden
Barcelonan päävalmentaja Xavi on parhaillaan Qatarissa seuraamassa miesten MM-kisoja, joiden lähettiläänä hän toimii.
Kirjoitushetkellä kaikki joukkueet ovat pelanneet vähintään yhden ottelun, joten kisoja seuranneilla on ainakin alustava käsitys siitä, millaisessa iskussa eri maat ovat.
Turnauksen toistaiseksi suurimaalisimman voiton on napannut Espanja, joka kaatoi avausottelussaan Costa Rican peräti 7-0.
Xavin, 42, mukaan La Roja on ollut kisojen kovin joukkue, mutta myös pari muuta maata ovat tehneet häneen vaikutuksen.
– Espanja on pelannut parhaiten. Englantikin vakuutti ensimmäisessä pelissään, joskin Englanti jäi Yhdysvaltoja vastaan tasapeliin, kommentoi Xavi Diario Sportin mukaan.
– Espanja on juuri nyt korkeimmalla tasolla. Pidin myös Brasiliasta ja Ranskasta, mutta Espanja osoitti sellaista ylivoimaa, jota ei ole vielä nähty missään muussa joukkueessa.
Sunnuntai-iltana Espanja kohtaa Saksan E-lohkon jättiläisten taistossa.
– Espanjan on osoitettava samanlaista luonnetta kuin ensimmäisessä pelissään. Siitä tulee tasainen ottelu, jossa kummatkin haluavat pallonhallinnan. Siitä tulee tärkeä taistelu, mutta Saksa aloittaa ottelun paljon isommat paineet niskassaan, sanoi Xavi.
Omalla pelaajaurallaan Xavi esiintyi Espanjan paidassa 133 kertaa ja voitti kaksi EM-kultaa sekä maailmanmestaruuden.
MM-kisojen lohko E
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | JapaniJPN | 3 | 2 | 0 | 1 | 4-3 | 6 |
| 2 | EspanjaESP | 3 | 1 | 1 | 1 | 9-3 | 4 |
| 3 | SaksaDEU | 3 | 1 | 1 | 1 | 6-5 | 4 |
| 4 | Costa RicaCRI | 3 | 1 | 0 | 2 | 3-11 | 3 |
Playoffs
- Betis pettyi Mestarien liigassa, samalla Cesc Fàbregasin joukkue iski yhdeksän maalia
- Unelmalaukaus pelasti Real Madridin yllätystulokselta
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Traagisessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti avasi suunsa: ”Nämä ovat elämäni vaikeimpia päiviä”
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- Unelmalaukaus pelasti Real Madridin yllätystulokselta
- Betis pettyi Mestarien liigassa, samalla Cesc Fàbregasin joukkue iski yhdeksän maalia
- Traagisessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti avasi suunsa: ”Nämä ovat elämäni vaikeimpia päiviä”
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”