Xavi vahvisti: Barcelona haluaa himoitun teinihyökkääjän – ”Toivottavasti hänestä tulee meidän pelaajamme”
Barcelonan päävalmentaja Xavi on vahvistanut, että seura yrittää houkutella Palmeirasin hyökkääjälupauksen Endrickin Kataloniaan.
Endrickillä on ikää vasta 16 vuotta, mutta hän on yksi kohutuimmista pelaajista kotimaassaan Brasiliassa.
Teinisensaatio solmi ensimmäisen ammattilaissopimuksensa viime kesänä ja debytoi lokakuussa Palmeirasin edustusjoukkueessa, jolle hän on tehnyt seitsemässä ottelussa yhteensä kolme maalia.
Alkuvuonna Endrick säkenöi arvostetussa Copinha-turnauksessa, johon kutsutaan Brasilian parhaat alle 20-vuotiaat pelaajat. Kuusi maalia iskenyt Endrick valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi, vaikka hän oli tuolloin vasta 15-vuotias.
Hän voi siirtyä Eurooppaan vasta heinäkuussa 2024, kun hän täyttää 18. Endrickin ja Palmeirasin sopimus on voimassa kesään 2025 saakka ja sisältää lehtitietojen mukaan 60 miljoonan euron ulosostoklausuulin.
Xavi kertoi ESPN:n haastattelussa, että Barcelona on esitellyt projektiaan Endrickille ja hyökkääjän isälle.
– Olemme keskustelleet Endrickin isän ja itse pelaajankin kanssa. Minä selitin heille Barcelonan projektia.
– Me haluamme lahjakkaita pelaajia, ja hän on lahjakas pelaaja, joka pystyy ratkaisemaan pelejä. Hän on mahtava viimeistelyssä, pallon kuljettamisessa ja hänellä on kapasiteettia ratkoa pelejä. Hän on pelaaja sekä tätä hetkeä että tulevaisuutta varten.
– Hän on sellainen pelaaja, jota me tarvitsemme. Hän tuntee jo Barcelonan projektin ja me käymme keskustelua. Toivottavasti hänestä tulee meidän pelaajamme, se riippuu hänestä.
– Tällaiset asiat ovat aina pelaajasta kiinni. Yleensä pelaaja päätyy, minne hän haluaa, joten se on hyvin henkilökohtainen päätös Endrickille.
Barcelona ei luonnollisesti ole ainoa suurseura Endrickin perässä. ESPN:n mukaan Palmeiras on jo hylännyt hänestä 45 miljoonan euron tarjouksen Paris Saint-Germainilta, joka ilmoitti välittömästi perään, että se on valmis maksamaan Endrickin ulosostoklausuulin.
Myös Chelsea on ilmaissut, että se on mahdollisesti valmis maksamaan nuoresta hyökkääjälupauksesta pyydetyt 60 miljoonaa euroa. Lisäksi siirtohuhuissa pyörii aktiivisesti myös Real Madridin nimi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Dani Carvajalin upea jäähyväisottelu: ”Real Madrid on koko elämäni”
- Robert Lewandowski teki maalin, mutta pettyi jäähyväisottelussaan
- Barcelona oli liian vahva Mestarien liigan finaalissa
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Barcelona oli liian vahva Mestarien liigan finaalissa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa