Xavi matkustaa Qatariin tapaamaan pelaajaansa – Barcelona saattaa tehdä maajoukkueesta valituksen FIFA:lle

Barcelonan päävalmentaja Xavi matkustaa Qatariin perjantaina viiden päivän reissulle, kertoo Diario Sport.
Qatarissa aiemmin pelannut ja valmentanut Xavi toimii parhaillaan pelattavien miesten MM-kisojen lähettiläänä, mutta hänellä on matkalleen myös toinen tarkoitus.
Xavi haluaa tavata kisoissa Barcelonan topparin Ronald Araújon, joka kutsuttiin Uruguayn ryhmään, vaikka hän ei ole pelannut syyskuun jälkeen otteluakaan saatuaan lihasvamman maajoukkueen mukana.
Loukkaantumisen jälkeen hänen toipumisajakseen arvioitiin 6-10 viikkoa. Kirjoitushetkellä Araújo, 23, on ollut sivussa tositoimista vajaat kahdeksan viikkoa.
Araújo ei ollut lainkaan kokoonpanossa Uruguayn avausottelussa Etelä-Koreaa vastaan, ja hänen pelaamisensa lohkovaiheessa on vielä epävarmaa.
Barcelona hyväksyi tiettävästi Araújon osallistumisen MM-kisoihin sillä ehdolla, että seuran kaksi omaa fysioterapeuttia on Qatarissa hänen mukanaan. Barcelonan fysioterapeutit eivät ole kuitenkaan päässeet työskentelemään Araújon kanssa.
Diario Sportin mukaan Barcelonan fysioterapeutit ovat ilmoittaneet katalonialaisseuralle, että he ovat huolissaan Araújosta ja siitä, että Uruguay yrittää saada hänet pelaamaan liian ajoissa.
Xavi yrittää päästä Qatarissa Araújon ja Uruguayn päävalmentajan Diego Alonson puheille. Hän haluaa, että Araújo tutkitaan lääkäreiden toimesta perusteellisesti ennen kuin Uruguay päättää puolustajan pelaamisesta.
Jos Araújon lihasvamma kehittyy huonompaan suuntaan tai hänet laitetaan kentälle kuntoutuksen kannalta liian ajoissa, Barcelona on valmis valittamaan Uruguaysta FIFA:lle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi