Barcelona saattaa valittaa maajoukkueesta FIFA:lle – avainpelaaja lähti MM-kisoihin loukkaantuneena
Barcelona saattaa tehdä Uruguayn maajoukkueesta valituksen FIFA:lle liittyen toppari Ronald Araújon kuntoutukseen, kertoo Diario Sport.
Araújo, 23, sai lihasvamman syyskuussa ollessaan maajoukkuekomennuksella Uruguayn kanssa. Tuolloin hänen toipumisajakseen arvioitiin 6-10 viikkoa.
Uruguayssa säikähdettiin, että Araújo ei pystyisi pelaamaan viime viikonloppuna alkaneissa Qatarin MM-kisoissa, mutta hänet kutsuttiin lopulta kisajoukkueeseen mukaan.
Hänen loukkaantumisestaan on kirjoitushetkellä kulunut 7,5 viikkoa, mutta Araújo ei ole vielä pelikunnossa. Araújoa ei nimetty Uruguayn kokoonpanoon joukkueen avausotteluun Etelä-Koreaa vastaan, ja hänen pelaamisensa muissakin lohko-otteluissa on lehtitietojen mukaan epätodennäköistä.
Diario Sportin mukaan Barcelona pelkää, että Uruguay yrittää kiirehtiä Araújon kuntoutuksen kanssa, jotta hän pystyisi pelaamaan MM-kisoissa.
Barcelona hyväksyi tiettävästi Araújon osallistumisen MM-kisoihin sillä ehdolla, että seuran kaksi omaa fysioterapeuttia on Qatarissa hänen mukanaan. Barcelonan fysioterapeutit eivät ole kuitenkaan päässeet työskentelemään Araújon kanssa.
Jos Araújon lihasvamma kehittyy huonompaan suuntaan tai hänet laitetaan kentälle kuntoutuksen kannalta liian ajoissa, Barcelona on valmis valittamaan Uruguaysta FIFA:lle.
Barcelona haluaa luonnollisesti suojella pelaajaansa, mutta viralliset toimenpiteet Uruguayn jalkapalloliittoa vastaan eivät välttämättä miellytä Araújoa, joka edustaa maajoukkuettaan suurella ylpeydellä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona oli liian vahva Mestarien liigan finaalissa
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa

- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan