Espanjan MM-joukkuevalinnat herättäneet kritiikkiä – David Villa kertoi miksi espanjalaisten on luotettava maajoukkueeseensa
MM-lopputurnaus käynnistyy sunnuntaina.
Espanjan A-maajoukkue pelaa ensimmäisen kisaottelunsa keskiviikkona kohdatessaan Costa Rican.
Espanjassa on oltu varsin pessimistisiä maan menestymisestä MM-lopputurnauksessa. Kisajoukkuetta on pidetty hyvin kokemattomana, jolta puuttuu laatua käytännössä jokaisella osa-alueella.
Espanjalaislegenda David Villa toivoo kansan luottavan maajoukkueeseensa. Villa oli voittamassa Euroopan mestaruuden kesällä 2008 ja maailmanmestaruuden kahta vuotta myöhemmin.
– Mielestäni on virhe olla luottamatta Espanjan maajoukkueeseen. Maajoukkue on Luis Enriquen alaisuudessa osoittanut olevansa aina korkealla tasollaan tärkeissä paikoissa, kuten EM-kisoissa ja Nations Leaguessa. MM-lopputurnaus on tietenkin hyvin vaikea kilpailu ja luonnollisesti ymmärrän, että joukkueen ympärillä on joitain epäilyksiä, koska niitä on ollut aina vuodesta tai turnauksesta riippumatta. Mutta meidän on luotettava joukkueeseen ja minä teen niin.
Vaikka Enriquen valinnat ovat herättäneet kritiikkiä espanjalaismediassa, luottaa Villa valmentajaan kuin vuoreen.
– Nuoret sukupolvet ovat loistavia. Mielestäni meillä on paras mahdollinen maajoukkuevalmentaja, enkä epäile ollenkaan, etteikö hän olisi valinnut parasta mahdollista kisajoukkuetta. Joskus nuorilla pelaajilla on enemmän nälkää, Villa muistutti AS:lle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sport: Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta La Ligassa
- Entinen Real Madrid -hyökkääjä varoittaa Viniciuksesta – ”Järjestys on kadonnut”
- SER: Real Madrid kiinnostunut PSG-tähdestä
- Toni Kroosiin verrattua superlupausta tarjottu Barcelonalle
- Sevillan pelaajalle lätkäistiin hurja pelikielto
- Marcelo nimesi vaikeimmat vastustajansa – yllättävä nimi nousi esiin
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan

- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda