Barcelonan rahahuoliin pientä helpotusta – Valencia haluaa katalonialaisten ex-pelaajan

Valencia on valmis maksamaan kaikkiaan 22 miljoonaa euroa keskikenttäpelaaja Ilaix Moribasta, joka pelaa seurassa lainalla RB Leipzigista, kertoo Mundo Deportivo.
Guinean A-maajoukkueessa kymmenesti esiintynyt Moriba, 19, lainattiin Valenciaan jo viime kauden jälkimmäisen puoliskon ajaksi, ja Los Che nappasi hänet ryhmäänsä myös täksi kaudeksi.
Leipzig haluaa tiettävästi eroon Moribasta mahdollisimman pian, joten Valencian odotetaan neuvottelevan pysyvän siirron sinetöimisestä jo tammikuussa. Moriba on viihtynyt Valenciassa hyvin, ja hän pääsisi siirron myötä lähemmäksi perhettään. Moriban pikkuveli Lancinet Kourouma pelaa Valencian paikallisvastustaja Levanten organisaatiossa.
Mundo Deportivon mukaan Valencia on valmis maksamaan Moribasta 16 miljoonan euron siirtokorvauksen ja päälle kuusi miljoonaa euroa tiettyjen ehtojen toteutuessa. Hänelle on kaavailtu kesään 2026 ulottuvaa sopimusta.
Barcelona saisi kymmenen prosentin osuuden Moriban siirtokorvauksesta osana sopimustaan RB Leipzigin kanssa.
Moriba esiintyi Blaugranan edustusjoukkueessa 18 kertaa ennen kuin siirtyi viime vuonna Saksaan.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon
- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”
- La Ligan pelaajat suunnittelevat protestia Yhdysvalloissa pelattavaa sarjaottelua vastaan
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Hansi Flick kumosi huhut: ”Täyttä roskaa”
- Raphinha paljasti: Harkitsi toden teolla siirtyvänsä Saudi-Arabiaan
- Barcelonalta kaksi isoa uutista: Camp Nousta ja isosta sponsoridiilistä