Kolme punaista korttia! Kauden ensimmäisestä derbi sevillanosta ei tunnetta puuttunut
Betis ja Sevilla kohtasivat toisensa sunnuntai-iltana kauden ensimmäisessä Sevillan derbyssä, eli derbi sevillanossa. Ottelu päättyi 1-1 -pistejakoon.
Lähtökohdat derbyyn olivat poikkeukselliset. Betis lähti paikallisotteluun peräti 13 pisteen etumatkalta. Sevilla on pelannut suorastaan järkyttävän syyskauden ja on sarjataulukossa 17. sijalla tasapisteissä putoamisviivan alapuolella olevien Celtan ja Cádizin kanssa.
Sunnuntainen derby oli kiihkeä. Ottelussa nähtiin peräti kolme suoraa punaista korttia. Sevillan Gonzalo Montiel sai punaisen kortin 38. minuutilla taklattuaan törkeästi Betisin Álex Morenoa. Seitsemää minuuttia myöhemmin Betis-tähti Nabil Fekir sai niin ikään suoran punaisen kortin huidottuaan Papu Gómezia päähän. Toisen jakson alussa Borja Iglesias sai punaisen kortin astuttuaan Joan Jordánin kantapäälle.
Derbyn ensimmäinen maali syntyi juuri ennen taukoa. Minuuttia aiemmin kentälle vaihdettu Jesús Navas ohjasi pallon epäonnisesti omaan maaliin. Sevilla tasoitti ottelun kymmenisen minuuttia ennen loppua Nemanja Gudeljin hienolla laukauksella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon