Quique Setién palasi valmentamisen pariin kaksi viikkoa sitten – kannattajat vaativat jo nyt potkuja: ”Tämä on suuri takaisku”
Villarreal tiedotti kaksi viikkoa sitten tehneensä sopimuksen Quique Setiénin kanssa.
Setién saapui Villarrealiin korvaamaan Aston Villaan kesken kauden lähtenyttä Unai Emeryä.
64-vuotiaan Setiénin Villarreal-pesti on lähtenyt suorastaan surkeasti käyntiin. Neljästä ottelusta tuloksena on kolme tappiota ja yksi tasapeli.
Sunnuntaina Mallorca haki täydet pisteet Levanten kotistadionilla toistaiseksi pelaavalta Villarrealilta maalein 2-0. Villarrealin kannattajat vaativat äänekkäästi Setiénille potkuja, vaikka kyseessä oli luotsin ensimmäinen kotiottelu La Ligassa.
– On normaalia, että ihmiset osoittavat tunteensa, koska meidän olisi pitänyt voittaa tämä ottelu. Tällainen tilanne voi tulla eteen. Olemme olleet täällä vasta kymmenen päivää, emmekä ole ehtineet harjoitella tarpeeksi, jotta voisimme olla paremmin organisoituja. Tämä on suuri takaisku, mutta joukkue tulee parantamaan, Setién vakuutti DAZN:lle.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde