Real Madridin hylkiö on Juventuksen kiikarissa – ei ole pelannut tällä kaudella minuuttiakaan

Real Madridin laitapuolustaja Álvaro Odriozola on Juventuksen kiikarissa, kertovat FootMercato ja AS.
Odriozola, 26, on edustanut Madridia jo kesästä 2018 lähtien, mutta hän ei ole missään vaiheessa kunnolla lyönyt läpi valkopaidoissa.
Kauden 2019-20 jälkimmäisen puolikkaan hän vietti lainalla Bayern Münchenissä ja viime kauden Fiorentinassa.
Lainapesti Italiassa sujui niin hyvin, että Odriozola halusi jäädä vielä yrittämään läpimurtoa Madridiin, mutta hän on kirjoitushetkellä Los Blancosin edustusjoukkueen ainoa pelaaja, jolle ei ole kirjattu tällä kaudella vielä yhtään peliminuuttia.
Odriozola tajusi tilanteensa vielä kesän siirtoikkunan loppupuolella, ja häntä huhuttiin Nottingham Forestiin, mutta siirto Englantiin ei toteutunut. Hän o kuitenkin yhä hyvässä maineessa Italiassa ja Juventus kaipaa vahvistusta puolustuksensa vasemmalle laidalle.
Real Madridille Odriozolan kauppaaminen ei ole luultavasti mikään ongelma, sillä hänelle ei ole tällä hetkellä joukkueessa käyttöä. Ainoa kysymys on, lähtisikö Odriozola jälleen lainalle vai pysyvästi pois Madridista.
Hänen sopimuksensa päättyy ensi kauden jälkeen, joten Madridilla ei ole liikaa aikaa vitkuteltavaksi, jos se haluaa saada Odriozolasta kelvollisen siirtokorvauksen.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi