Andrés Iniestalta jättikehut Real Madridin konkarille: ”Yksi kaikkien aikojen keskikenttäpelaajista”
Barcelona-legenda Andrés Iniesta sanoo, että Real Madridin keskikenttäpelaaja Luka Modric on yksi pelipaikkansa kaikkien aikojen pelaajista.
Modricille tuli tänä syksynä mittariin jo 37 vuotta, mutta hän on yhä viikosta toiseen yksi kentän parhaista pelaajista.
Vissel Kobea nykyisin edustavalta Iniestalta, 38, kysyttiin AS:n haastattelussa, näkeekö hän Madridin kroatialaiskonkarissa jotain samaa kuin itsessään.
– Olemme profiililtamme erilaisia pelaajia, mutta samanlaisia pelipaikkojemme, pelin ymmärtämisen ja pallonkäsittelyn osalta.
– Hän on yksi kaikkien aikojen keskikenttäpelaajista ja tulee aina olemaan. Hän on esimerkki joukkueelleen, eikä Real Madridin kaltaisessa seurassa ole helppoa olla noin monta vuotta ratkaisevassa roolissa.
Sekä Iniesta että Modric ovat olleet osana keskikentän kolmikkoja, joista puhutaan kaikkien aikojen parhaana. Iniesta muodosti Barcelonassa omansa Sergio Busquetsin ja Xavin kanssa, Modric taas muodosti kolmikkonsa Toni Kroosin ja sittemmin Manchester Unitediin siirtyneen Casemiron kanssa.
Iniesta ei halunnut vertailla, kumpi kolmikko on ollut parempi. Hänestä se on täysin makukysymys.
– Se Madridin kolmikko on yksi kaikkien aikojen parhaista. He voittivat monta pokaalia ja he ovat epäilemättä parhaiden joukossa, kuten mekin. En ole ikinä kokenut kentällä mitään samanlaista kuin Xavin ja Busin kanssa.
– Vertailut ja makuasiat ovat jokaisesta itsestään kiinni, ja mielipiteitä on erilaisia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”

- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui