Quique Setién hämmästyi saamastaan yhteydenotosta – luuli sitä vitsiksi: ”Puolitoista tuntia myöhemmin olin lentokentällä”
Villarreal tiedotti tiistaina tehneensä Quique Setiénin kanssa puolitoistavuotisen sopimuksen. Setién saapuu Villarrealiin Unai Emeryn korvaajaksi. Emery siirtyi kesken kauden Aston Villan peräsimeen.
Setién ehti olla työttömänä reilun kahden vuoden ajan saatuaan potkut Barcelonasta elokuussa 2020.
64-vuotias Setién on hylännyt useita tarjouksia viime vuosina, ja totesi keskiviikkoisessa lehdistötilaisuudessaan, että olisi mahdollisesti lopettanut valmentajauransa, jos Villarreal ei olisi ottanut häneen yhteyttä.
– Minulle soitettiin maanantaina neljältä päivällä. Olin lähdössä pariksi viikoksi matkalle Dubaihin. Puhelin soi ja siellä vastasi Fernando (puheenjohtaja Roig). Puolitoista tuntia myöhemmin olin Bilbaon lentokentällä ja matkustin tapaamaan puheenjohtajaa.
Setién ei osannut odottaa Villarrealin yhteydenottoa.
– Tämä oli jotain odottamatonta. Aluksi oletin koko asiaa vitsiksi. En tiennyt Villarrealin tarvitsevan valmentajaa. Muutin mielipiteeni viidessä sekunnissa. En olisi välttämättä palannut valmentamisen pariin, ellen olisi saanut tätä mahdollisuutta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista