Xavilta vuolaat kehut kahdelle Barcelonan hylkiölle – jyrähti myös Gerard Piquén saamista vihellyksistä
Barcelona pelasi kenties kauden parhaan ottelunsa torstai-iltana Villarrealia vastaan. Vaikka vastus oli melko hyvää tasoa, Barcalle ei löytynyt pysäyttäjää.
Barcelona piti pallon liikuttamisessa vauhtia ihan eri tavalla kuin viime viikkojen isoissa, pettymyksiin päättyneissä otteluissa Internazionalea ja Real Madridia vastaan. Tärkeässä roolissa pirteässä peliesityksessä olivat jämäminuuteille jääneet pelaajat, jotka nyt saivat tilaisuutensa.
Avauskokoonpanossa Raphinha ja Ousmane Dembélé korvattiin Ferran Torresilla ja Ansu Fatilla, keskikentän pohjalla Sergio Busquets Frenkie de Jongilla ja vasemman pakin tontilla hääräsi Jordi Alba Alejandro Baldén tilalla.
Aivan erityisen hyvän ottelun pelasi de Jong, jonka Barcelona-johto yritti savustaa kaikin keinoin seurasta ulos loppukesästä. Xavi ei kehuissaan säästellyt pelin jälkeen.
– Frenkie oli todella hyvä. Hän ymmärsi pelin vaateen erinomaisesti ja pelasi hyvin kypsän ottelun. Olen iloinen hänen puolestaan, Xavi sanoi lehdistölle.
– Ensimmäinen puoliaika oli ylipäätään meiltä todella hyvä. Ymmärsimme, että vapaa mies oli pivot, Frenkie.
– De Jong on paras murtamaan vastustajan linjoja. Tässä ottelussa hän luki peliä erittäin hyvin, myös puolustussuuntaan. Meillä ei ollut missään vaiheessa suurta hätää, ja Frenkie oli erinomaisen hyvä.
Xavilta irtosi kehut myös Torresille, joka ei ole vastuusta tällä kaudella päässyt nauttimaan.
– Ferran on joukkueessa kaikkein paras prässäämään oikealla laidalla. Myös Ansusta oli paljon hyötyä.
Yksi ikäväkin tilanne Camp Noulla nähtiin, kun suuri osa yleisöstä vihelsi Gerard Piquélle.
– Gamper-ottelun aikaan pyysin yhtenäisyyttä. Nyt on aika olla yhtenäisiä. Voin vain sanoa teille, että hän [Piqué] on pukuhuoneessa johtaja isolla j:llä. Kapteenina hän on esimerkillinen. Ihmisten on syytä tietää tämä.
Lue myös
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid ei päästänyt Benficaa yllättämään
- Sport: Barcelona etsii uutta hyökkääjää – kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Kylian Mbappé sivuun Mestarien liigan pudotuspeliottelusta
- Antoine Griezmann neuvottelee siirrosta MLS:ään – näin Diego Simeone kommentoi
- Kuka Haaland? Norjalaistähti takoi hattutempun Mestarien liigassa
- Peräti neljä Real Madrid -pelaaja pelikieltovaarassa Mestarien liigassa
- Antoine Griezmann neuvottelee siirrosta MLS:ään
- Lucas Boyé pelasti Alavésille elintärkeän pisteen
- Jude Bellinghamin paluu kentille lähenee
- UEFA määräsi Benfican Gianluca Prestiannille väliaikaisen pelikiellon – sivuun Real Madrid -ottelusta
- Real Madrid ei päästänyt Benficaa yllättämään
- Kylian Mbappé sivuun Mestarien liigan pudotuspeliottelusta
- Peräti neljä Real Madrid -pelaaja pelikieltovaarassa Mestarien liigassa
- Sport: Barcelona etsii uutta hyökkääjää – kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Antoine Griezmann neuvottelee siirrosta MLS:ään – näin Diego Simeone kommentoi
- Kuka Haaland? Norjalaistähti takoi hattutempun Mestarien liigassa
- Jude Bellinghamin paluu kentille lähenee
- Joan Laporta: Välit Leo Messin kanssa menneet huonompaan suuntaan
- Barcelona vakuuttavaan voittoon – nousi La Ligan kärkeen
- Real Madridin pelaaja viikkokausiksi sivuun pelikentiltä