Frenkie de Jongin viimeinen puolivuotinen – tavallaan koko Barcelona-ura – on ollut aikamoista vuoristorataa.

Siitä on jo yli kolme vuotta, kun de Jong tuli Barcaan Ajaxista peräti 86 miljoonan euron kaupassa. Tiedettiin, että hollantilainen on parhaimmillaan pivotina keskikentän pohjalla. Ongelma oli se, että Barcassa oli sille paikalle jo yksi pelipaikkansa parhaista, Sergio Busquets.

Aika laajalti arveltiin, että ainakin yksi kausi menisi Busquetsin varjossa, mutta että ennen pitkää de Jong pääsisi Barcelonassa mielipaikalleen.

Ei ole päässyt. De Jong pelaa jo neljättä kauttaan keskikentän kolmikon ylemmillä oksilla – jos ylipäätään pelaa. Ja olihan siellä sekin vaihe, kun de Jong pelasi topparina.

Tie pivotin tontille on pysynyt tiukasti tukossa. Osittain siksi, että Busquets on säilyttänyt tasonsa vuodesta toiseen, osittain siksi ettei de Jong ole täysin kypsynyt pelaajana sille tasolle, että hänet voisi siihen asettaa. Täytyy muistaa, että Barcelonan hyökkäävässä peli-identiteetissä pivotin vastuu pelin eri osa-alueilla on valtava.

Viime kesänä lähdettiin jo sille tielle, että Barcelonan uusi johto yritti savustaa de Jongin ulos seurasta. Josep Maria Bartomeu onnistui aikoinaan tekemään de Jongin(kin) kanssa järjettömän suuren sopimuksen, joka kieltämättä aiheuttaa ongelmia Barcelonalle, mutta oli siinä kesällä sekin pointti, että de Jongin ei katsottu olevan pelillisesti Barcalle elintärkeä.

De Jong piti päänsä eikä suostunut kiristykseen. Hän pysyi Barcelonassa eikä seurajohto toisaalta ole mihinkään rangaistustoimiin lähtenyt. Alkukausi on ollut vaikea, mutta pikku hiljaa de Jong on kivunnut tikkaita ylöspäin. Ja sitten tuli 20. lokakuuta, vastassa Villarreal.

Barca mokasi pahasti isot pelinsä Interiä ja Real Madridia vastaan. Jotain oli tehtävä. Villarrealia vastaan Xavi pudotti useamman avauksen pelaajan penkille ja antoi mahdollisuuden marginaaliin jääneille pelaajille. Yksi heistä oli de Jong, ja nimenomaan niin, että de Jong pääsi nyt keskikentän pohjalle.

Barcelona voitti 3-0 ja millä tavalla. Koko joukkue prässäsi ylhäältä asti eikä antanut Villarrealille tilaa. De Jong sijoittui jatkuvasti oikein ja oli kerta toisensa jälkeen tekemässä katkoja oikea-aikaisesti. Pallollisena de Jong ymmärsi liikuttaa palloa ja toisaalta kuljettaa linjojen läpi.

Se oli ehkä Barcelonan kauden paras ottelu ja taatusti yksi de Jongin koko Barcelona-uran parhaista. 79 syötöstä 95 prosenttia omille, 1v1-haastojen onnistumisprosentti 100, kymmenen kaksinkamppailua, joista voitti jokaisen (!), kymmenen pallonriistoa/syötönkatkoa…

Artikkeli jatkuu twiitin jälkeen. Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen tästä.

OptaJose

@OptaJose
10 - @FCBarcelona's 🔵🔴 @DeJongFrenkie21 🇳🇱 has won 10 duels tonight against Villarreal (10/10), more than any other player in a single game in @LaLigaEN with 100% of duels success this season. Gladiator.

De Jong pelasi sellaisen ottelun, että jos tämä keskittymisen taso pysyy, de Jong voi edelleen luoda Barcelonassa pitkän ja komean uran nimenomaan keskikentän pohjalla. De Jongilla ei vielä ole Busquetsin rauhallisuutta, mutta hollantilainen on niin valtavasti ikääntyvää Busia nopeampi ja Villarreal-ottelussa myös niin virheetön, että Xavin on yksinkertaisesti pakko nostaa de Jong jatkossakin avaukseen Busquetsin tilalle.

Kuten Xavi pelin jälkeen asian ilmaisi:

– De Jong vakuutti minut siitä, että hänen täytyy olla tässä joukkueessa keskikentän pohjalla.

Jos ja kun raha on tiukassa, säästöjä Barcelonan on jatkossakin etsittävä. Mutta jos pelillinen taso halutaan säilyttää, de Jong kannattaa pitää joukkueessa ja pivotin paikalla.

Jaakko Perttilä
Twitter: @JaakkoPerttila

Lue myös