Entinen huippuvahti samaa mieltä Courtois’n kanssa – maalivahteja ei arvosteta Ballon d’Orissa: ”Ei se ole jalkapallon Raamattu”
Thibaut Courtois pelasi loistavan viime kauden, mutta se ei riittänyt Ballon d’Orin voittoon.
Courtois jäi äänestyksessä seitsemänneksi. Real Madridin maalitykki Karim Benzema voitti Ballon d’Orin.
Courtois pettyi äänestystulokseen, ja näkee Ballon d’Orin voittamisen maalivahtina mahdottomana.
– Näen sen mahdottomana. Maalivahdille Ballon d’Orin voittaminen on mahdotonta. En tiedä, voiko maalivahti tehdä enemmän kuin minä tein viime kaudella. Aluksi haluan sanoa olevani hyvin onnellinen Benzeman puolesta. Vaikuttaa siltä, että maalin tekeminen on arvokkaampaa kuin sen torjuminen. Kun katsot logiikkaa, millä äänet annetaan, tiesin, ettei minulla olisi mahdollisuuksia olla korkealla äänestyksessä tai varsinkaan voittaa palkintoa, Courtois totesi El Larguerolle.
– En sano, että minun olisi pitänyt voittaa Ballon d’Or, mutta voitin La Ligan ja Mestarien liigan. Joukkue voitti torjuntojeni ansiosta ja jäin seitsemänneksi. En ollut edes kolmen joukossa. Kymmenen joukossa ei ollut edes yhtäkään puolustajaa.
Pelaajaurallaan muun muassa Real Madridia ja Valenciaa edustanut entinen huippumaalivahti Santiago Cañizares on Courtois’n kanssa samaa mieltä.
– Courtois loisti upeasti Mestarien liigassa. Emme muista parempaa suoritusta Mestarien liigan finaalissa, eli vuoden tärkeimmässä ottelussa. Ja hän jäi seitsemänneksi äänestyksessä. Lisäksi jotkut korkeammalle sijoittuneet pelaajat ovat joutuneet nostamaan kädet ilmaan ihmetellessään Courtois’n torjuntoja heidän laukauksiinsa.
– Kaikki näyttää siltä, ettei maalivahdille anneta samaa asemaa loistaa kuin muille pelaajille. En kyseenalaista Benzeman Ballon d’Oria, mutta kyseenalaistan sen, miksi maalivahdin pelipaikka on aliarvostettu mediassa. Ja Ballon d’Or jaetaan sen perusteella. Meidän on annettava maalivahdeille heidän ansaitsema arvostus. Emme voi uskoa Ballon d’Orin olevan jalkapallon Raamattu, Cañizares muistutti Marcalle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESPN: Rodrista uusi tarjous – tämä on tilanne nyt
- Kylian Mbappé lähtee kauteen itsevarmuudella: ”Meidän on voitettava”
- Top 5: La Ligan parhaat laiturit kaudelle 2026-27
- TOP 5: La Ligan parhaat keskushyökkääjät kaudelle 2026-27
- TOP 5: La Ligan läpimurtopelaajat kaudelle 2026–27
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- TOP 5: La Ligan läpimurtopelaajat kaudelle 2026–27
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa