Real Madrid pelastui Varsovassa viime hetkellä – Sevilla haki pisteen Dortmundilta
Hallitseva mestari Real Madrid jatkoi Mestarien liigan lohkovaihetta vieraspelillä Shakhtar Donetskia vastaan. Lohko F:n kärkikaksikko kohtasi Stadion Wojska Polskiegolla, Varsovassa.
Ottelun avausjakson laukaukset kohti maalia kirjattiin lukemin 0-4, mutta muuten tilastollisesti pysyttiin varsin tasoissa; maaliton taukotulos.
Samaan aikaan Dortmundissa pelaamassaan ottelussa Sevilla otti vierasjohdon, kun toppari Tanguy Nianzou jatkoi Ivan Rakiticin vapaapotkin sisään 18. minuutilla. Englannin ihmelapsi Jude Bellingham tasoitti ottelun kuitenkin ennen taukoa hieman onnekaastikin.
Puolassa toinen jakso alkoi Los Blancosin kannalta synkästi, kun Oleksandr Zubkov muutti lukemiksi 1-0. 26-vuotias pääsi puskemaan keskityksen läheltä ohi Andriy Luninin.
Carlo Ancelotti laittoi ryhmäänsä isolla kädellä uusiksi, tehden tunnin vaiheilla kaikki käytettävissään olleet viisi vaihtoa.
Shkahtarin johtoasema kesti aina viidennelle lisäminuutille saakka. Antonio Rüdiger puski Realin tasoituksenToni Kroosin keskityksestä. Toppari sai ison tällin tilanteessa, samoin kuin isäntien maalivahti Anatoli Trubin. Kumpaakin hoidettiin kentällä, ja ottelukello ehti lopulta pitkälle yli 100 minuutin.
Shakhtar Donetsk – Real Madrid 1-1
Borussia Dortmund – Sevilla 1-1
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
