Voi pyhä yksinkertaisuus! Valencia-puolustajan tollon työ ylitti Gennaro Gattuson ymmärryksen – katso video
Tulisieluisuus ja pelottavuus. Ne ovat varmaan ominaisuuksia, jotka arkiajattelussa liitetään Gennaro Gattusoon. Syy nähtiin jälleen eilen perjantaina Valencian ja Osasunan välisessä ottelussa, jonka Gattuson luotsaama Valencia lopulta voitti lukemin 2–1 (1–0).
Ottelun 2–0-maalin tehnyt Mouctar Diakhaby otettiin vaihtoon 86. minuutilla. Diakhaby oli saanut keltaisen kortin pari minuuttia aiemmin, ja Valencia johti ottelua siinä vaiheessa kahdella maalilla, joten Gattuso näki, että parasta oli ottaa pelaaja kaiken varalta pois kentältä. Näin tämä ei vahingossa tulisi ajetuksi ulos.
Gattuson olettama osoittautui vääräksi. Istuttuaan neljä minuuttia penkillä Diakhaby jatkoi siitä, mihin oli kentällä jäänyt. Hän otti toisen keltaisen. Goalin mukaan tämä johtui asiattomasta kielenkäytöstä ottelun erotuomaria Miguel Ángel Ortiz Ariasia kohtaan. Gattuso ei ollut uskoa kokemaansa.
Kuten upotuksesta näkyy, Gattuso yritti ensin ystävällismielisesti rauhoitella tuomaria. Hän jopa hymyili hyvässä hengessä eikä edes silmistä käynyt ilmi siihen asti vaietut tunteet. Jossain vaiheessa hän oli kuitenkin ehtinyt käsittää, että kaikesta henkilöstöstä se oli juuri Diakhaby, joka oli mennyt puhumaan itsensä suihkuun — varsinaisen peliajan jo täyttyessä.
Nyt kun mitään ei ollut enää tehtävissä, Gattuso halusi, että Diakhaby häipyisi mahdollisimman äkkiä hänen näköpiiristään. Torjuttu silmitön vimma laukesi. Hän kiihtyi hetkessä ”nollasta sataan” ja marssi vaihtopenkeille. Hän potkaisi matkallaan kylmälaukkua ja alkoi sitten karjumaan Diakhabylle, todennäköisesti nostaen esiin sen seikan, miten harkitsematonta ja lyhytnäköistä tämän toiminta oli ollut.
– Turhautuminen on suurta, koska Diakhaby on osoittanut olevansa hyvin tärkeä pelaaja Valencialle tällä kaudella, selitti Guillem Balagué Optus Sportilla.
– Mutta joo, ehkä hänen [Gattuson] olisi pitänyt säästää tällaisen palautteen antaminen myöhemmälle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SER: Real Madrid kiinnostunut PSG-tähdestä
- Toni Kroosiin verrattua superlupausta tarjottu Barcelonalle
- Sevillan pelaajalle lätkäistiin hurja pelikielto
- Marcelo nimesi vaikeimmat vastustajansa – yllättävä nimi nousi esiin
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Marcelo nimesi vaikeimmat vastustajansa – yllättävä nimi nousi esiin
- Toni Kroosiin verrattua superlupausta tarjottu Barcelonalle
- Sevillan pelaajalle lätkäistiin hurja pelikielto
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- SER: Real Madrid kiinnostunut PSG-tähdestä
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle