Ukrainalaisvahdille harvinaista vastuuta – Real Madrid pistejakoon Karim Benzeman epäonnistuttua
Sunnuntai-iltana kello 22 Suomen aikaa alkaneessa La Liga -viikon päätösottelussa Real Madrid isännöi Osasunaa.
Thibaut Courtoisin loukkaannuttua Los Blancos -veräjälle asteli ukrainalaismaalivahti Andriy Lunin. Seuran kirjoilla vuodesta 2018 ollut veskari oli tätä ennen esiintynyt pääsarjassa yhteensä vain 544 minuutin edestä.
Avausjaksolla Lunin joutui torjuntatöihin yhden kerran, samoin kuin kollegansa toisessa kenttäpäädyssä, Sergio Herrera. Osasuna-torjuja tosin joutui antautumaan ennen taukoa – Vinicius iski Realin johtoon kaukolaukauksella 43. minuutilla. Maali meni VAR-tarkasteluun, mutta epäiltyä paitsiota ei videolta löydetty. Tauolle lukemissa 1-0.
Toiselle puolikkaalle tuli aggressivinen vierasryhmä, joka tasoitti ottelun 50. minuutilla Kiken maalilla.
Osasunan maalin syöttänyt Unai Garcia lensi pihalle suoralla punaisella 78. minuutilla, Real Madridille tuomittiin rangaistuspotku. Karim Benzema ei kuitenkaan onnistunut täplältä. Ranskalainen sai pallon maaliin muutamaa minuuttia myöhemmin, mutta osuma hylättiin paitsion vuoksi.
Ottelu päättyi tasalukemiin 1-1. Real jatkaa sarjakakkosena tasapisteissä Barcelonan kanssa, Osasuna kuudententa kuusi pinnaa kaksikon perässä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- José Mourinho otti kantaa tulikuumaan Real Madrid -huhuun
- Toimittaja: Julián Álvarez todennäköisesti jäämässä Atléticoon
- Laitapuolustaja unelmoi paluusta Barcelonaan
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Barcelona etsii uutta pelipaikkaa – Camp Nou voi olla poissa käytöstä ison osan kaudesta 2027–28
- Espanjan jättiseurojen pelit vaihtavat tv-kanavaa Suomessa
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Athletic: Toni Kroos saattaa palata Real Madridiin – neuvottelut käynnissä
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa

- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- MD: Barcelonan Raphinha herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Diego Simeone otti kantaa Julián Álvarezin pelikuntoon
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Kakkosvahti sittenkin jäämässä Real Madridiin
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa