Real Madridin huippulupaus avautui lainapestistään: ”Hukkasin kaksi vuotta”
Real Madridin keskikenttäpelaaja Reinier sanoo, että hän hukkasi kaksi vuotta urastaan Saksassa.
Brasilialaisnuorukainen siirtyi Madridiin Flamengosta tammikuussa 2020 ja jatkoi seuraavana kesänä matkaansa Borussia Dortmundiin kahden vuoden lainasopimuksella.
Reinier, 20, pelasi Dortmundissa 39 ottelussa, mutta hänelle kertyi vain 741 peliminuuttia, eli keskimäärin vain 19 minuuttia ottelua kohden.
Globo Esporten haastattelussa Reinier kertoi, että hänen kehityksensä vain polki paikallaan Saksassa.
– Hukkasin kaksi vuotta, joita en tule saamaan takaisin. Minulla ei ollut yhtään hyvää ammatillista kokemusta niiden kahden vuoden aikana.
– Kävin 18- ja 19-vuotiaana läpi paljon vaikeita asioita. Olin aina pelannut Flamengossa, ja yhtäkkiä en päässytkään enää kentälle, eikä minulla ollut sellaista tunnetta, että voisin auttaa joukkuettani.
– Huonoin asia siinä oli se, etten voinut kehittää pelaamistani. Harjoittelin hyvin ja ihmiset kehuivat minua siitä harjoituksissa, mutta en päässyt pelaamaan. En ymmärrä sitä.
Täksi kaudeksi Reinier siirtyi lainalle Gironaan, jossa hän on viihtynyt hyvin.
– Elämä täällä on hyvin hiljaista. Olen saanut itseluottamukseni takaisin ja harjoitellut hyvin. Olen todella tyytyväinen alkuun täällä.
LUE MYÖS:
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa