Real Madrid on varautunut monivuotisen pelaajansa lähtöön – korvaaja vakuuttanut lainalla

Real Madrid kaavailee Brahim Díazista korvaajaa keskikenttäpelaajalleen Marco Asensiolle, jonka odotetaan vaihtavan seuraa ensi kesänä, kertoo Mundo Deportivo.
Asensio, 26, on edustanut Madridia seitsemän vuotta, mutta hänen sopimuksensa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Mundo Deportivon mukaan Los Blancos pitää Asension lähtöä todennäköisenä. Vaikka Asensio ei ole kuulunut viime aikoina Madridin vakiopelaajiin, hänellä riittänee kysyntää jo tammikuussa.
Díaz, 23, on jo valmiiksi Madridissa kirjoilla, mutta hän pelaa parhaillaan toista kautta lainalla AC Milanissa, jolla on lainadiilissä 22 miljoonan euron osto-optio mukana.
Real Madridiin Díaz siirtyi tammikuussa 2019 Manchester Citystä, mutta hän ei ole onnistunut vielä lyömään läpi valkopaitojen riveissä. Milanissa Díaz on esiintynyt edukseen, ja Rossonerin odotetaan käyttävän osto-optionsa.
Mundo Deportivo kertoo kuitenkin, että Madrid sisällytti diiliin 30 miljoonan euron takaisinostoklausuulin.
Kaikkiaan Díaz on pelannut Milanissa 86 ottelua tehden niissä yhteensä 12 maalia ja syöttäen yhdeksän.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”