Arsenal tyri aikoinaan saumansa – Real Madrid nappasi huippulahjakkuuden Valioliiga-jätin nenän edestä
Real Madridin keskikenttäpelaaja Federico Valverde oli siirtyä Arsenaliin ennen kuin hän päätyi Espanjaan, kertoo AS.
Uruguayn A-maajoukkueessa 43 kertaa esiintynyt Valverde, 24, siirtyi Madridin organisaatioon kotimaansa pääsarjaseura Peñarolista vuonna 2016.
AS:n mukaan Valverde ja Arsenal olivat päässeet suullisen sopuun hänen siirrostaan Lontooseen sen jälkeen, kun kykyjenetsijä Francis Cagigao oli suositellut pelaajaa Tykkimiesten silloiselle managerille Arsène Wengerille.
Valverde matkusti agenttinsa kanssa Lontooseen joulukuussa 2014 ja kävi tiettävästi harjoittelemassa Arsenalin edustusjoukkueen kanssa.
Arsenal viivytteli kuitenkin tarjouksensa kanssa, mikä osoittautui isoksi virheeksi. Pian Lontoon-vierailun jälkeen Valverde kiinnitti Real Madricin huomion, kun hän teki alle 17-vuotiaiden Etelä-Amerikan kisoissa seitsemän maalia.
Lopulta Arsenal päätti tehdä hänestä kolmen miljoonan euron tarjouksen, mutta Valverde oli jo päättänyt siirtyä Espanjaan.
Tähän mennessä hän on pelannut Real Madridissa 157 ottelua ja voittanut Los Blancosin kanssa muun muassa kahdesti La Ligan ja kertaalleen Mestarien liigan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan
- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa

- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta