Ronald Koeman: Barcelonan puheenjohtaja viivytteli tahallaan siirron kanssa – pelaaja päätyi muualle
Barcelonan entinen päävalmentaja Ronald Koeman sanoo, että keskikenttäpelaaja Georginio Wijnaldum voisi olla tällä hetkellä Blaugranan pelaaja, ellei seuran puheenjohtaja Joan Laporta olisi viivytellyt siirron kanssa.
Hollantilaisluotsi Koeman työskenteli Barcelonassa vuosina 2020-2021, ja hän halusi kuumeisesti maanmiehensä Wijnaldumin, 31, ryhmäänsä toiselle kaudelleen.
Wijnaldum olisi ollut saatavilla ilman siirtokorvausta, koska hänen sopimuksensa Liverpoolin kanssa oli päättynyt edellisen kauden jälkeen.
Huhujen perusteella vaikutti pitkään lähes satavarmalta, että Wijnaldum siirtyisi Kataloniaan, mutta hän päätyikin lopulta Paris Saint-Germainiin. Täksi kaudeksi hän lähti lainalle AS Romaan.
Koeman on todennut useassa yhteydessä, että Barcelona kohteli häntä epäreilusti, ja hänen mukaansa niin kävi myös Wijnaldumin tapauksessa. Hollantilaisvalmentaja sanoi AD:n haastattelussa, että Laporta viivytteli tahallaan Wijnaldumin hankinnan kanssa, kunnes oli jo liian myöhäistä.
– Yritin hankkia Wijnaldumin, mutta puheenjohtaja halusi ärsyttää minua enemmän kuin hän halusi hankkia pelaajan.
– Operaatiossa kesti sen takia, ja siksi hän päätti mennä PSG:hen. Muutoin hän olisi päätynyt Camp Noulle.
Mundo Deportivo nosti esiin myös Wijnaldumin omat kommentit, jotka vaikuttavat tukevan Koemanin kertomaa.
– Neuvottelimme viikkoja Barcelonan kanssa, mutta he eivät ottaneet ratkaisevaa askelta. Paris Saint-Germain ilmestyi kuvaan, ja he olivat nopeita ja päättäväisiä.
– Barcelonalle oli vaikea sanoa ei, koska se oli yksi ensimmäisistä seuroista, joka oli kiinnostunut minusta, mutta olen tyytyväinen päätökseeni.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja

- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku