David Silvalle määrättiin sakot – aiheutti naiselle vammoja festivaalitappelussa
Real Sociedadin keskikenttäpelaaja David Silva on saanut sakot, koska hän tarttui naiseen Gran Canarialla käydyn tappelun aikana, kertoo Tiempo de Canarias.
Kolmatta kauttaan Sociedadissa pelaava Silva, 36, hänen veljensä ja kolmas henkilö olivat mukana tappelussa Maspalomasin karnevaaleilla. Silvan kerrotaan tarttuneen uhrin käsivarteen siirtääkseen hänet pois, jolloin uhri kaatui maahan.
Tapaus sattui varhain 19. kesäkuuta. Naisen kerrotaan kärsineen ”traumanjälkeisestä kaularangan kivusta, ruhjeista vasemmassa kyynärpäässä, haavasta vasemman käden toisessa sormessa, haavoista molemmissa polvissa ja haavoista molemmissa jaloissa”.
Nainen tarvitsi lääkärin apua tapahtumapaikalla, mutta ei tarvinnut jatkohoitoa.
Silvan veljen, Fernando Antonio Jiménez Silvan, kerrottiin lyöneen toista miestä kädellä kasvoihin ja jatkaneen tappelua maassa.
Kolmannen nimeämättömän henkilön todettiin heittäneen miestä kivellä, joka aiheutti kirurgista toimenpidettä vaatineen haavan. Hän myös uhkasi toista miestä veitsellä sanoen ”tule tänne, niin viillän sinua”. Hänet tuomittiin kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen.
Tiempo de Canaris kertoo oikeudenkäyntiasiakirjoja siteeraten, että Silvalle määrättiin 1 080 euron sakko, mutta oikeudenkäyntiä ei järjestetty, koska kolme syytettyä myönsi tapauksen ”todistetut tosiasiat”.
LUE MYÖS:
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan

- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa