Espanjan A-maajoukkuepelaaja kertoi miksi siirtyi PSG:hen: ”Kodista poistuminen ei ole helppoa, mutta..”
Carlos Soler siirtyi kesän siirtoikkunan loppuhetkillä Valenciasta PSG:hen.
Solerin sopimus Valencian kanssa olisi päättynyt kuluvan kauden jälkeen, joten PSG maksoi Solerista vain 18 miljoonaa euroa.
25-vuotias Soler ei ole vielä saanut juurikaan peliaikaa PSG:ssä. Soler on pelannut kolmessa ottelussa yhteensä noin kymmenen minuuttia.
EFE haastatteli Espanjan A-maajoukkuepelaajaa, joka kertoi siirrostaan Pariisiin.
– Sain soiton PSG:ltä ja he vakuuttivat minut huippuprojektistaan. Olen vakuuttunut siitä, että voin olla osa huippujoukkuetta ja olen riittävän laadukas siihen. PSG oli hyvin kiinnostunut minusta. Puhumme Euroopan parhaisiin kuuluvasta seurasta. Kodista (Valenciasta) poistuminen ei ole helppoa, mutta halusin ottaa askeleen eteenpäin ja mielestäni olen tehnyt sen.
Valencia yritti pitkään neuvotella Solerin kanssa jatkosopimuksesta.
– Lopussa he yrittivät vielä tehdä kanssani jatkosopimuksen. Totta puhuen he yrittivät sitä todella pitkään, mutta emme päässeet yhteisymmärrykseen. Sellaista se joskus on. Minäkin halusin päästä eteenpäin ja parantaa uraani. Sitten sain siihen mahdollisuuden PSG:ltä, enkä oikeastaan epäröinyt sitä ollenkaan.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona oli liian vahva Mestarien liigan finaalissa
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa

- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta