Laitapuolustaja lähti Barcelonasta lainalle – toivoo jäävänsä uuteen seuraansa: ”Täällä voin olla kokonaisvaltaisempi pelaaja”

Sergiño Dest siirtyi kesän siirtoikkunan loppuhetkillä Barcelonasta lainalle AC Milaniin.
Lainasopimus kattaa alkaneen kauden ja siinä on mukana noin 20 miljoonan euron osto-optio.
21-vuotias oikea laitapuolustaja on debytoinut uudessa joukkueessaan päästyään kentälle kahdessa Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa.
Dest esiteltiin hiljattain lehdistölle. Yhdysvaltalaispuolustaja toivoo AC Milanin käyttävän osto-optionsa.
– Haluan antaa itsestäni parhaan mahdollisen kuvan vakuuttaakseni seuran siitä, että minut kannattaa hankkia. Mielestäni olen monipuolinen puolustaja, joka voi pelata vasemmalla ja oikealla puolella. Mielestäni paras pelipaikka minulle on laitapuolustaja, mutta hyökkäävämmässä roolissa. Valmentaja päättää, Dest viittasi pelipaikkaansa.
Dest toivoo kehittyvänsä pelaajana alkaneella kaudella.
– Serie A on erilainen sarja. Täällä voin olla kokonaisvaltaisempi pelaaja. Minun on keskityttävä parantamaan puolustustaitojani. Seuran ja sarjan vaihtaminen on mahtava mahdollisuus kehittyä pelaajana. Olen onnellinen täällä. Tämä kausi voi olla minulle mahdollisuus auttaa joukkuetta kehittämällä samalla vahvuuksiani hyökkäys- ja puolustuspäässä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Robert Lewandowski ryhtyi maajoukkueboikottiin – valmentaja erosi
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Virallista: Real Madrid hankki tulevaisuuden tähden Argentiinasta
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Maalivahti saa hurjan palkankorotuksen siirtyessään Barcelonaan