Diego Simeonen pojilla loistava viikko seurajoukkueissaan – maaleja Mestarien liigassa ja keskikastissa
Diego Simeonen perheen viime viikko oli onnistumisia täynnä.
Simeone valmensi Atléticon voittoon viikon molemmissa otteluissa.
Keskiviikkoiltana Atlético kukisti Porton Mestarien liigan lohkovaiheen avauskierroksella dramaattisen lisäajan jälkeen 2-1. Ottelun kaikki maalit syntyivät lisäajalla. Antoine Griezmann iski voittomaalin 101. minuutilla. Lauantaina Atlético voitti La Ligassa Celtan 4-1.
Simeonen vanhin poika Giovanni debytoi viime viikolla Mestarien liigassa. 27-vuotias hyökkääjä pääsi avausjaksolla kentälle Napolin ja Liverpoolin välisessä ottelussa, kun Victor Osimhen loukkaantui. Simeone ehti olla kentällä vain muutaman minuutin ajan ennen kuin hän onnistui maalinteossa. Pallo pelattiin maalin edustalle ja Simeone iski Napoli-uransa avausmaalin.
Sunnuntai-iltana Diego Simeonen 19-vuotias poika Giuliano iski kaksi maalia Real Zaragozan ja Ponferradinan välisessä ottelussa Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Zaragoza voitti ottelun Simeonen maalien myötä 2-1. Simeone on tehnyt alkaneella kaudella yhteensä kolme maalia. Laitahyökkääjä debytoi viime kaudella Atléticon edustusjoukkueessa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- MM-katastrofi katkaisi kamelin selän: Villarrealin avainpelaaja rajasi itsensä ulos maajoukkueesta
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan