Tuomarivirheet ja VAR sai Atlético-pomon tolaltaan: ”VAR:n kanssa polemiikkia on vain entistä enemmän”
Real Sociedad ja Atlético päätyivät viikonloppuna 1-1 -tasapeliin La Ligassa.
Ottelusta on puhuttu valtavasti viime päivinä madridilaismediassa, sillä Real Sociedadin tasoitusmaali syntyi kädellä. Lisäajan Atléticon voittomaali sen sijaan hylättiin, sillä tuomari ei käyttänyt hyötynäkökohtaa Real Sociedadin boksin ympärillä.
Atléticon puheenjohtaja Enrique Cerezo puhui lehdistölle keskiviikkona ennen Mestarien liigan lohkovaiheen Porto-ottelua. Cerezo ei ymmärrä viikonlopun tuomaritoimintaa.
– Totta puhuen se ei ollut hyvä ilta niin tuomareille kuin VAR:llekaan. Huomioni kiinnittyi etenkin siihen, miten erilaisia kriteerejä tuomioissa oli. VAR:lla ei ollut ongelmaa osallistua João Félixin käsimaalin hylkäämiseen. Sen sijaan Sadiq Umar aloitti maaliinsa johtaneen tilanteen paitsiosta ja teki kädellään maalin. VAR ei hylännyt maalia. Sitten tuomari hylkäsi Ángel Correan lisäajan maalin, eikä käyttänyt hyötynäkökohtaa. VAR olisi voinut varmistaa, ettei Correa ollut paitsiossakaan. En ymmärrä, miksi kriteerit ovat erilaisia.
Cerezo on jo vuosien ajan kritisoinut VAR:ia.
– Tiedätte, että olen aina ollut hyvin kriittinen VAR:n suhteen. En pidä siitä. Se ei ole reilua. Mielestäni erotuomari jakaa oikeutta ja jos hän epäonnistuu, on se osa peliä.
– Kaiken huippu on se, että VAR:n kanssa polemiikkia on vain entistä enemmän. Toki, kun samassa ottelussa kriteerit tuomioiden suhteen ovat täysin erilaiset, herättää se näin paljon polemiikkia ja ääntä. Oletamme VAR:n tulleen jalkapalloon viemään hämmennyksen ja sekaannuksen pois. Ei ole normaalia, että jokaisen tilanteen vuoksi ottelu on keskeytetty minuuttien ajan. Se herättää epäluottamusta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!

- Barcelona hyvissä asemissa 15-vuotiaan hyökkääjälupauksen pelaajakaupoissa
- Kylian Mbappé neuvottelee tärkeästä sopimuksesta