Katso: Entinen Sevilla-pomo menetti malttinsa katsomossa – vaati äänekkäästi potkua puheenjohtajalle
Sevilla elää surkeaa ajanjaksoa.
La Ligan suurseuroihin kuuluva Sevilla on pelannut surkeimman alkukautensa vuosikymmeniin. Se on pelannut neljä sarjaottelua, joista tuloksena on yksi tasapeli ja kolme tappiota. Sevilla on La Ligassa 17. sijalla.
Mestarien liigan lohkovaihe lähti samalla tavalla käyntiin. Manchester City voitti Sevillan Pizjuánilla tiistaina 4-0.
Ottelun toisella jaksolla Sevillan kotiyleisö vaati yhteen ääneen puheenjohtaja José Castron eroa.
Kannattajien videoiden perusteella myös José María del Nido (juttukuvassa vasemmalla) osallistui erovaatimushuutoihin. Del Nido on Sevillan entinen puheenjohtaja. Del Nido on myös Sevillan nykyisen varapuheenjohtajan José María del Nido Carrascon isä. Del Nido työskenteli Sevillan puheenjohtajana vuodet 2002-13. Del Nido istui vankilassa vuodet 2014-17 korruption vuoksi.
Seuran entinen puheenjohtaja pahoitteli käytöstään.
– Käytöstäni seuranneesta mediahuomiosta johtuen haluan pyytää julkisesti anteeksi sitä, että päästin Sevillaa kohtaan tuntemani intohimon valloilleen. Meillä on aikaa vaatia asianomaisilta vastuunkantamista. Nyt on aika olla yhtenäisiä, jotta saamme joukkueen ylös tästä kärsimyksestä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Puolustajalupaus pääsemässä Barcelonan avaukseen toista kertaa urallaan
- Teinipoika käytti näytön paikkansa Real Madridin edustusmiehistössä
- Real Madridille huippu-uutisia: Kylian Mbappé pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu