Näkökulma: Näin käy kun valmentaja haluaisi olla jossain muualla – La Ligan suurseuran kammottava alkukausi puhuttaa

Sevillan alkukausi on epäonnistunut pahemman kerran.
Neljästä ottelusta tuloksena on yksi tasapeli, kolme tappiota ja La Ligan 16. sija. Vaikka Sevillan vaikeudet olivat tiedossa jo kesällä, tuskin kukaan odotti näin surkeaa alkukautta.
Sevillan kannalta surullisinta lienee se, että alkukauden otteluohjelma on ollut Barcelonaa lukuun ottamatta lähtökohtaisesti helppo, ja ohjelma vaikeutuu huomattavasti lähiviikkoina. Seuraavan neljän kierroksen aikana Sevilla kohtaa Espanyolin, Villarrealin, Atléticon ja Athleticin.
Mestarien liigan lohkovaiheessa Sevilla ottaa mittaa Manchester Citystä, Borussia Dortmundista ja FC Kööpenhaminasta. Tämän hetken Sevilla ei taistele lohkon jatkopaikasta.
Sevillan päävalmentaja Julen Lopetegui on saanut osakseen valtavaa kritiikkiä niin kannattajilta kuin medialtakin – ja syystä. Sevilla on ollut alkukaudella pelillisesti lähinnä aneeminen ja surullinen ilmestys verrattaessa Lopeteguin aikakaudella nähtyyn joukkueeseen. Lopeteguin Sevilla on tunnettu aggressiivisena, kaikkensa antavana ja suoraviivaista jalkapalloa pelaavana hyökkäävänä joukkueena. Nyt kaikki edellä mainitut asiat loistavat poissaolollaan. On helppo olettaa, miksi näin on tapahtunut.

Sevillan viime kauden jälkimmäinen puolikas meni pahemman kerran penkin alle. Vielä vuodenvaihteessa se taisteli näennäisesti La Ligan mestaruudesta. Lopputalvesta Sevilla putosi Eurooppa-liigasta ja Copasta. Sevilla voitti kevätkaudella vain viisi sarjaottelua, mutta onnistui silti pitämään neljännen sijan ja seura pelaa siten tällä kaudella Mestarien liigan lohkovaiheessa.
Sevillan kevätkausi oli niin suuri mahalasku, että sevillalaismedian mukaan Lopetegui ehti jo päättää jättävänsä päävalmentajan paikan kesällä. Lopulta urheilutoimenjohtaja Monchi ja puheenjohtaja José Castro onnistuivat kääntämään Lopeteguin pään, ja valmentaja suostui jäämään Sevillaan. Lopetegui koki hänen projektin päättyneen kolmanteen peräkkäiseen nelossijaan. Luotsi teki seurahistoriaa, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Sevilla selvisi kolme kertaa peräkkäin Mestarien liigaan.
Jules Koundén, Diego Carlosin ja Lucas Ocamposin kaltaiset Lopeteguin aikakauden ehdottomat avainpelaajat jättivät Sevillan kesän siirtoikkunassa. Monchi ei kyennyt hankkimaan kolmikolle riittävän hyviä korvaajia, ja se näkyy liian selvästi. Koundé ja Carlos muodostivat kenties koko sarjan parhaan topparikaksikon. Nyt Lopetegui joutuu peluuttamaan Karim Rekikiä, Tanguy Nianzouta ja jopa Nemanja Gudeljia toppareinaan. Tasoero on ollut ainakin toistaiseksi valtava.
Kun joukkueen peräsimessä on kenties motivaation puutteesta kärsivä valmentaja, joka halusi jo lähteä keväällä, ja kentällä pelaa aiempaa heikompi joukkue, on Sevillalle vaikea ennustaa hyvää kautta. Paljon saa tapahtua, jotta Sevilla pelaa ensi vuonna Mestarien liigan lohkovaiheessa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Atléticon uskomaton tuuri loukkaantumisten kanssa sai jatkoa – Memphis Depay oli kunnossa kaksi päivää ja loukkaantui taas
- Relevo: La Ligassa nähtiin kauden toiset valmentajapotkut
- Barcelona yllättävään pistemenetykseen – Xavi pettyi yhteen asiaan: ”Se on heikko kohtamme”
- Sergio Ramosin asuntoon murtauduttiin kesken Mestarien liigan ottelun
- Barcelona joutui tyytymään saarireissulla tasapeliin
- Atléticon Ángel Correa loukkasi polvensa Jude Bellinghamin taklauksen takia
- Real Madridin tähtihankinta kohtasi uuden musertavan takaiskun
- Näin Carlo Ancelotti reagoi huhuihin Real Madridin seuraavasta päävalmentajasta
- Barcelona tarkkailee 100 miljoonan keskikenttäpelaajaa
- La Liga -pomo esitti kovan väitteen Kylian Mbappésta – ”Olen 70-80-prosenttisesti varma”
- La Liga -pomo esitti kovan väitteen Kylian Mbappésta – ”Olen 70-80-prosenttisesti varma”
- Real Madridin tähtihankinta kohtasi uuden musertavan takaiskun
- Barcelona joutui tyytymään saarireissulla tasapeliin
- Barcelona tarkkailee 100 miljoonan keskikenttäpelaajaa
- Sergio Ramosin asuntoon murtauduttiin kesken Mestarien liigan ottelun
- Atléticon Ángel Correa loukkasi polvensa Jude Bellinghamin taklauksen takia
- Barcelona yllättävään pistemenetykseen – Xavi pettyi yhteen asiaan: ”Se on heikko kohtamme”
- Relevo: La Ligassa nähtiin kauden toiset valmentajapotkut
- Näin Carlo Ancelotti reagoi huhuihin Real Madridin seuraavasta päävalmentajasta
- Tässä on Real Madridin ykkösehdokas Carlo Ancelottin seuraajaksi