Martin Braithwaite jätti Barcelonan pitkän taistelun jälkeen ja siirtyi paikallisvastustajaan: ”En välitä siitä, mitä ihmiset sanovat”
Tanskalaishyökkääjä Martin Braithwaite lähti siirtoikkunan loppumetreillä Barcelonasta, kun hän purki sopimuksensa seuran kanssa.
Braithwaiten, 31, ja Barcelonan sopimusta olisi ollut jäljellä vielä kaksi vuotta, mutta Katalonian suurseura teki jo hyvissä ajoin kesällä selväksi, että hänellä ei olisi roolia tämän kauden joukkueessa.
Tanskalaiskärjen lähtö Barcelonasta ei sujunut kovin sopuisissa merkeissä, sillä osapuolet väänsivät pitkään siitä, millä ehdoilla hänen sopimuksensa puretaan.
Lehtitietojen mukaan Braithwaite vaati Barcelonalta, että seura maksaisi hänelle jäljelle jääneiden sopimusvuosien palkat kokonaisuudessaan, mutta Barcelona toivoi hänen suostuvan pienempään korvaukseen. Katalonialaisseura ei tiettävästi katsonut hyvällä Braithwaiten toimintaa, vaikka tanskalaiskärjellä oli täysi oikeus vaatia saataviaan kokonaisuudessaan.
Braithwaiten seuraava askel Barcelonasta lähtemisen jälkeen ei varmasti myöskään miellyttänyt Blaugranaa ja sen kannattajia, sillä hän siirtyi paikallisvastustaja Espanyolin riveihin.
Tanskan maajoukkuehyökkääjälle päätös oli kuitenkin helppo.
– Olen todella iloinen siitä, että olen täällä. Näin, että tämä oli hyvä tilaisuus, kun ryhdyin keskustelemaan Espanyolin kanssa. Voin jatkaa asumista Barcelonassa ja pidän seuran projektia on hyvänä, kommentoi Braithwaite Marcan mukaan.
– Valmentajalla (Diego Martínez) riittää energiaa. Hän haluaa voittaa jokaisen pelin ja kaikki harjoitukset ovat intensiivisiä. Asioita saavuttaakseen on paiskittava päivittäin töitä.
Braithwaite sanoi, että häntä ei kiinnosta, mitä ihmiset ajattelevat hänen seuravalinnastaan. Kesän tapahtumia Barcelonassa hän ei halunnut kommentoida.
– En ole sellainen ihminen, joka välittää siitä, mitä minusta puhutaan. En välitä siitä, mitä ihmiset sanovat.
– Nyt ei ole aika puhua siitä, mitä viime kuukausina tapahtui.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille huippu-uutisia – tähtihyökkääjä pelaa Madridin derbyssä
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Huh huh! La Ligassa mykistävä esitys
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Onko tässä Ernesto Valverden seuraaja?
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu