Barcelonan huippulupaus jäämässä sittenkin seuraan – Xavin toiminta ei miellyttänyt seurapomoa

Näillä näkymin vaikuttaa siltä, että keskikenttäpelaaja Pablo Torre jää täksi kaudeksi Barcelonaan.
Barcelona hankki huippulupaavan Torren, 19, tänä kesänä Racing Santanderista viidellä miljoonalla eurolla.
Hetkellisesti vaikutti siltä, että Torre lähtisi täksi kaudeksi lainalle takaisin Racingiin tai johonkin muualle, mutta Barcelonan sisällä on ollut näkemyseroja sen suhteen, miten asiassa pitäisi toimia.
Toimittaja Aitor Alexandren mukaan Barcelonan urheilutoimenjohtaja Mateu Alemany ei pitänyt siitä, että päävalmentaja Xavi puhui Torren tulevaisuudesta julkisuudessa ennen kuin siitä oli päätetty seuran sisällä.
Xavi kannatti eräässä lehdistötilaisuudessa Torren lähettämistä lainalle, mikä sai Racingin tekemään hänestä lainatarjouksen. Torre myös ilmoitti Xavin puheiden jälkeen, että hän haluaa lainalle vain entiseen seuraansa.
Barcelonan ja Alemanyn alkuperäinen suunnitelma oli, että Torre harjoittelisi tällä kaudella Barcelonan ykkösjoukkueessa, mutta pelaisi vielä reservien kanssa. Alemany ei pitänyt siitä, että Xavi sanoi julkisesti jotain muuta, vaikka hän ei ollut keskustellut aiheesta seurajohdon kanssa, ja siksi Alemany esti siirron.
Diario Sportin tietojen mukaan Barcelonan päätöksessä vaikutti myös se, että Torresta kiinnostuneet lainaseurat pelaavat liian eri tavalla kuin Barcelona.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- Sport: Barcelona valmis myymään oman kasvattinsa
- Barcelona valmis päästämään kaksi pelaajansa ilmaiseksi muihin maisemiin
- Real Madridin ja Viníciuksen jatkosopimusneuvottelut jäissä
- Atlético hankkimassa Stuttgartin avainpelaajan – hintalappu selvillä
- Joan Laporta: Barcelona ei tee enää hankintoja kesän siirtoikkunassa
- AS: Real Madrid haluaa purkaa David Alaban sopimuksen
- Yli 70 miljoonan euron Atlético-floppi jättämässä seuran
- Lähteet: Teinihyökkääjä on pyytänyt siirtoa Barcelonasta – seura pettyi pelaajaansa
- Lähde: Real Madrid teki sisäisesti päätöksen jättäytyä ulos isoista kauppaneuvotteluista
- Barcelona valmis päästämään kaksi pelaajansa ilmaiseksi muihin maisemiin
- Yli 70 miljoonan euron Atlético-floppi jättämässä seuran
- Sport: Barcelona valmis myymään oman kasvattinsa
- Pep Guardiola ei aio enää palata Barcelonaan: ”Se oli todella hienoa aikaa, mutta…”
- MD: Barcelona pettyi pahemman kerran Marc-André ter Stegeniin – aikoo ottaa kapteeninnauhan pois
- Real Madridin ja Viníciuksen jatkosopimusneuvottelut jäissä
- AS: Real Madrid haluaa purkaa David Alaban sopimuksen
- Atlético hankkimassa Stuttgartin avainpelaajan – hintalappu selvillä