Jari Litmanen kertoi suoran mielipiteensä Barcelonan nykymenosta – kova ennustus myös johtoportaaseen liittyen: ”Älä kysy minulta, mistä ne rahat on kaivettu”
Barcelonan entinen pelaaja Jari Litmanen oli tiistaina suomalaismedian edessä. Litmanen kertoi olevansa varsin tyytyväinen Barcelonan nykyiseen joukkueeseen urheilullisesti, vaikka talouspuoli herättääkin kysymyksiä ja ihmetystä.
Barcelona on tehnyt kuluvan kesän aikana isoja hankintoja. Keskushyökkääjä Robert Lewandowski saapui Bayern Münchenista 45 miljoonalla eurolla, laituri Raphinha Leedsistä 58 miljoonalla eurolla ja toppari Jules Koundé Sevillasta 50 miljoonalla eurolla.
Lisäksi ilmaisilla siirroilla saapuivat toppari Andreas Christensen sekä keskikenttäpelaaja Franck Kessié. ”Ilmainen” terminä hämää, sillä kaksikon palkkoihin menee olemattomasta siirtosummasta huolimatta paljon rahaa. Litmasen mukaan urheilullisella puolella Barça on tehnyt hyvää työtä kesän siirtoikkunassa.
Samaan aikaan Barcelonalla on valtava määrä velkaa. Kaiken kukkuraksi seuralla on vielä iso työ saada rekisteröityä kaikki uudet hankintansa La Ligan palkkakaton alle (lue lisää).
– Sanotaan näin, että Barcelonaa hyvin läheltä pitkään seuranneena termi ”Barcelonassa sattuu ja tapahtuu” kuvaa hyvin. Tämä kesä on ollut jatkumoa siihen. Niin positiivisesti kuin negatiivisestikin kaikki on siellä mahdollista, Litmanen vastasi Laliiga.comille Helsingissä Heinekenin järjestämässä tilaisuudessa.
Litmanenkin on ihmetellyt sitä, mistä seura on rahansa uusiin hankintoihin hankkinut.
– Nyt he ovat löytäneet jostain uuden kassakaapin ilmeisesti tai sitten he ovat perustaneet oman pankin. Se on ihan makeeta, että jos on 1,2 miljardia euroa lainaa (velkaa), niin saa silti Lewandowskin. Aika moni muukin joukkue olisi varmasti halunnut hänet, ja sellaiset seurat, joilla on oikeasti rahaakin, Litmanen totesi naureskellen.
Seuralla on vielä täysi työ sen suhteen, että se saa osoitettua La Ligan suuntaan olevansa maksukykyinen. Mikäli Barcelona onnistuu rekisteröimään uudet tähtihankintansa, on sanomattakin selvää, että joukkue on todella iskukykyinen alkavalla kaudella.
– Urheilullisesti, mikä minulle on kaikkein tärkeintä, niin nyt heillä on kilpailukykyinen joukkue.
Litmasen mukaan uhkakuvia on kuitenkin myös ilmassa. Eikä seuran nykyinen puheenjohtaja Joan Laporta ole välttämättä turvassa.
– Kun tässä nyt siirretään ja siirretään vastuuta, niin en oikein tiedä, mihin tämä loppujen lopuksi päätyy. Jossain vaiheessa se päätyy siihen, että tulee uusi puheenjohtaja, joka rupeaa ratkomaan näitä samoja asioita.
– Kai tässä nyt ajatellaan, että menestyksen kautta saadaan tuloja ja sitä kautta sitten jossain vaiheessa aletaan maksamaan (velkoja) pikku hiljaa takaisin, Litmanen arveli.
Litmasen mukaan urheilullisesti Barcelonan prosessi on oikealla tiellä.
– Siellä on oikein hyviä omia nuoria pelaajia ja nyt johtavat pelaajat ovat oikein hyviä. Talous… Älä kysy minulta, mistä ne rahat on kaivettu, Litmanen totesi hymähtäen.
Xavi kyselee valmentamisesta
Litmasen mukaan Xavi on erinomainen valmentaja Barcelonalle. Hän jatkaa Johan Cruijffin, Louis van Gaalin ja Pep Guardiolan kaltaisten valmentajien työtä seuran identiteetin mukaisella pelitavalla.

Xavi katsoi Barcelonassa nuorena poikana Litmasta ja imi oppia. Litmasen mukaan Xavista näki jo nuorena, että hänellä on halua lähteä valmentamaan.
– Hänellä on aina ollut tietynlainen ajattelu pelaamisesta, kuten oli Guardiolallakin. Molemmat olivat pelaajina fyysisesti vähän heikompia, joten heidän oli pakko kompensoida sitä teknisyydellä ja tietynlaisella ajattelulla pelistä. Se on hyvä tapa valmistaa itseään valmentajaksi, että miettii (pelillisiä) asioita vähän enemmän.
Xavilla ja Litmasella on yhä varsin läheiset välit. Xavin valmentajan identiteetti on näkynyt vahvasti, kun herrat ovat kohdanneet ja jutelleet.
– Aina, kun me näemme, niin viimeistään toinen tai kolmas kysymys on, että missä minä valmennan ja että pitäisi ruveta valmentamaan.
Litmanen ei kuitenkaan ole vielä lähtenyt toden teolla Xavin viitoittamalle tielle.
– Tällä hetkellä minä seuraan jalkapalloa hyvin läheltä. Huippujalkapallo kiinnostaa kyllä, mutta mitään virallista roolia minulla ei ole. Seuraan kasvattiseurani Lahden Reippaan toimintaa hyvin läheltä. Sieltä on seurajohto ja valmennus minun kanssani hyvin aktiivisesti yhteydessä. Muutaman pelinkin ehtii kauden aikana käydä katsomassa. Siinä on ehkä se minun tärkein antini tällä hetkellä (valmentamisen suhteen), Litmanen kertoi.
Barcelona avaa La Liga -kautensa tulevana lauantaina Rayo Vallecanoa vastaan kello 22.
Juho Hirvonen, Helsinki
Twitter: @jkhirvonen
LUE MYÖS:
- UEFA teki ison päätöksen – Barcelonalle hyviä uutisia
- Tämä asia sai Rodrin valitsemaan Barcelonan
- Marca: Atlético saattaa saada tähtensä pelikentille Madridin derbyyn mennessä
- Cope: Ernesto Valvede hylkäsi tarjouksen La Ligasta
- Loistavalle startille jatkoa: Real Betis taistelee kärkikahinoissa
- José Mourinho sai tarpeekseen – yksi asia hiertää uudessa pestissä
- Lehti: Liverpoolilla kiikarissa jo seuraava Barcelona-pelaaja Ronald Araújon jälkeen
- Mitä Yan Diomandelta puuttuu suurempaa roolia varten, José Mourinho?
- Lamine Yamal: Ansaitsen Ballon d’Orin
- Pierre-Emerick Aubameyang iski jälleen – 17 vuotta vanha temppu toistui
- José Mourinho sai tarpeekseen – yksi asia hiertää uudessa pestissä
- La Ligassa kauden ensimmäiset päävalmentajapotkut
- Vain yksi on pystynyt samaan – Barcelona-lupaukselta historiallinen temppu kuuden maalin ottelussa
- Loistavalle startille jatkoa: Real Betis taistelee kärkikahinoissa
- Lehti: Liverpoolilla kiikarissa jo seuraava Barcelona-pelaaja Ronald Araújon jälkeen
- Pierre-Emerick Aubameyang iski jälleen – 17 vuotta vanha temppu toistui
- Lamine Yamal: Ansaitsen Ballon d’Orin
- Mitä Yan Diomandelta puuttuu suurempaa roolia varten, José Mourinho?
- Julián Álvarez sivuun
- Jättihankinta pääsi viimein Real Madridin avauskokoonpanoon – Mourinho: ”Paljon opittavaa taktisella puolella”