Espanyolin tähtihyökkääjä suututti valmentajansa ehdotuksellaan
Espanyolin päävalmentajan Diego Martínezin ja hyökkääjä Raúl de Tomásin välit ovat rakoilleet, kertoo Mundo Deportivo.
Ensimmäiset huhut välirikosta lähtivät liikkeelle viime kuussa, ja niitä tuki se, että Martínez jätti de Tomásin, 27, kokoonpanon ulkopuolelle harjoitusottelusta Brightonia vastaan.
Tänä kesänä nimitetyn Martínezin ja de Tomásin ensimmäinen tapaaminen sujui viileissä merkeissä, eikä välirikolle ole näkynyt sittemmin loppua.
Mundo Deportivon mukaan de Tomás ehdotti Martínezille, että hän pelaisi Espanyolissa tammikuuhun saakka ja vaihtaisi sitten seuraa. De Tomásin nimi on pyörinyt aktiivisesti siirtohuhuissa koko kesän ajan, mutta hän haluaa saada kutsun Espanjan MM-kisajoukkueeseen ja uskoo sen onnistuvan paremmin tutussa ympäristössä.
De Tomás yritti perustella ehdotustaan Martínezilla sillä, että Espanyol voisi saada hänestä paremman siirtokorvauksen tammikuussa, jos hän esiintyy MM-kisoissa edukseen. Martínez ei kuitenkaan ollut ehdotuksesta alkuunkaan innoissaan.
Huhut ovat vieneet de Tomásia Sevillaan, Real Madridiin ja Bayern Müncheniin, mutta Espanyol on hyvässä neuvotteluasemassa, sillä hänen sopimuksensa ulottuu kesään 2026 saakka.
Mundo Deportivon mukaan Espanyol on kuitenkin ruvennut etsimään de Tomásille korvaajaa kaiken varalta. Yksi vaihtoehdoista on Paco Alcácer, joka on lähtökuopissa Villarrealissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”

- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?