”Can you say good ebening?” – Unai Emery näytti keskisormea nimmaria pyytäville faneille
Villarrealin päävalmentaja Unai Emery vaikuttaisi saaneen tarpeeksi ihmisistä, jotka pilkkaavat hänen englannin kielen taitoaan
Emery, 50, valmensi Englannissa Arsenalia vuosina 2018-19, jolloin hän ajautui meeminikkarien pilkan kohteeksi ääntämisensä takia.
Espanjalaisluotsia kiusattiin varsinkin siitä, miten hän sanoi ”hyvää iltaa”. Englanniksi kyseinen tervehdys kuuluu ”good evening”, mutta Emeryn kuultiin usein sanovan ”good ebening”.
Emery on parhaillaan Villarrealin kanssa Englannissa pelaamassa harjoitusotteluita. Perjantaina Villarreal kaatoi Southamptonin 2-1, ja sunnuntaina vuorossa on ottelu Fulhamia vastaan.
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt viikonlopun aikana video, jossa Emery näyttää keskisormea kameralle, kun häntä pyydetään sanomaan ”good ebening”. Toinen huutelija taas sanoo jokseenkin sarkastiseen sävyyn, että hänen mielestään Emery pärjäsi ”todella hyvin” Arsenalissa. Lyhyen pätkän perusteella välikohtaus vaikuttaa kuitenkin sujuneen varsin kevytmielisissä merkeissä.
Englannista palattuaan Villarreal pelaa vielä kaksi harjoitusottelua ennen kuin se aloittaa kautensa La Ligassa 13. elokuuta Real Valladolidin vieraana.
Voit katsoa videon Emeryn ja kannattajien välikohtauksesta alta. Jos video ei näy, voit katsoa sen TÄÄLTÄ.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Clément Lenglet poistumassa La Ligasta
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Barcelona saa raharuiskeen, josta moni ei tiedä
- Toimittaja: Barcelona kiinnitti Etelä-Amerikan huippulupauksen
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- AS: Näin VAR kohteli Real Madridia ja Barcelonaa viime kaudella
- Lisätietoja Espanjan loukkaantumistilanteesta
- Real Madridin kapteenia kyykytettiin MM-kisoissa
- Toimittaja: Tanskan maajoukkuetähti Atlético Madridin tutkassa
- Kotiinpaluu jäi lyhyeksi – Real Madridin tähti myytiin sittenkin