Suunnittelu ei mennyt nappiin: Atlético Madridin paitamyynti romahtanut sysimustiin lukemiin

Atlético Madridin uudet peliasut eivät mene kuumille kiville, vaan jäävät varastoihin. Espanjalainen Confidencial Digital kertoo, että Atléticon kauden 2022–23 pelipaita on vähiten myydyin paita koko seuran historiassa. Myyntiluvut ovat pudonneet jopa 40 prosenttia verrattuna edellisiin vuosiin.
Lehti käyttää anonyymiltä, seuran sisällä työskentelevältä lähteeltä saatua suoraa sitaattia, jonka mukaan heikko myyntimenestys ”oli ennustettavissa tarkkailemalla Los Colchonerosien reaktioita sosiaalisessa mediassa”.
Confidencial Digitalilla ei ole näyttää tilastoja, jotka todistaisivat, että Atletin paitoja on aina myyty enemmän kuin tänä vuonna. Voidaan olettaa, että nimettömänä esiintyvä lähde on käyttänyt liioittelua tyylikeinona, sillä tuntuu uskomattomalta, että esimerkiksi ennen 1990-lukua olisi saatu kaupattua enemmän paitoja.
On kuitenkin totta, että äärimmäisen harva vaikuttaa pitävän Niken painattamista kurvikkaista raidoista. Atlético Madrid on perustettu vuonna 1903, ja punavalkoiset raidat ovat olleet suoria ainakin vuodesta 1911 alkaen.
– Luulin aina, että nykyään olisi mahdotonta tehdä karmeita paitoja. En usko, että kukaan oikeasti pitää [tuosta Atléticon paidasta], kirjoitti toimittaja Deji Faremi Twitterissä eilen perjantaina.
Kysyntä muita fanituotteita kohtaan on myös laskenut. Selitystä on haettu logosta, jota muutettiin viisi vuotta sitten. Muutama kuukausi sitten seuralta tuli ulos 75-vuotisjuhlapaitoja vanhalla tunnuksella. Ne ostettiin lyhyessä ajassa loppuun. Muita syitä myynnin laskulle voivat olla totuttua heikompi kausi 2021–22 ja pelaajahankintojen vähäisyys.
Kaudelle 2023–24 Atlético palaa suoriin raitoihin. Tämän paljasti seuran toimitusjohtaja ja pääomistaja Miguel Ángel Marín muutamia viikkoja sitten.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi