Barcelonan rahankeruuprojekti etenee – seura haali yli puoli miljoonaa euroa ”rahassa mittaamattomilla” palveluilla

Barcelonassa avataan kaikki mahdolliset rahahanat. Salkut, ruskeat kirjekuoret, rahasäkit, tilisiirrot tai kolikkotelineet. Kaikki käy, tavalla ei ole enää väliä. Viimeisimpänä keinona rahapulaa on paikattu lähtemällä mukaan NFT-bisnekseen. Seuran ensimmäinen NFT myytiin viime yönä lontoolaisessa huutokauppakamarissa Sothebyssä. Sen hinta nousi 678 000 euroon.
NFT oli 40 sekuntia pitkä animaatio Johan Cruijffin maalista, jonka hän teki Atlético Madridia vastaan vuonna 1973. Taustalla soi orkesterin soittamaa musiikkia.
Kryptotaiteeseen on kohdistettu tuomitsevaa kritiikkiä todella monesta syystä. Sen kauppaaminen ja louhinta esimerkiksi kiihdyttävät ilmastonmuutosta ja aiheuttavat sitä kautta ihmisten kuolemia.
Barcelonan myymän NFT:n ostaja pääsee käsiksi myös lukuisiin muihin etuihin. ”Seuran digitaalinen lähettiläs” pääsee vierailemaan nuorisoakatemia La Masiassa, tapaamaan joukkueen jäseniä, liikkumaan enemmän tai vähemmän vapaasti Camp Noulla seuraavan viiden vuoden ajan, pelaamaan Camp Noulla ja ”avaamaan” yhden ystävyysottelun ojentamalla pelaajille pelipallon. Ennen huutokauppaa Barcelona oli markkinoinut näitä NFT-ostoksen oheisia vastikkeita ilmoittamalla, että ”niiden arvoa ei voi mitata rahassa”.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus