Sevilla-pomo avasi tarkasti: Näin Koundé-neuvottelut todella etenivät Barcelonan ja Chelsean kanssa
Sevilla vahvisti torstaina myyneensä Jules Koundén Barcelonaan.
Barcelona maksoi Koundésta noin 50 miljoonaa euroa ja siirtosumma voi kasvaa bonusten myötä 55-60 miljoonaan euroon. Kyseessä on Sevillan seurahistorian kallein myynti.
Sevillan legendaarinen urheilutoimenjohtaja Monchi kävi läpi Koundén siirtosaadaa seuran virallisella radiokanavalla.
Monchi muistutti, että Sevilla joutui myymään Koundén ja Diego Carlosin tänä kesänä, sillä seura ei ollut tehnyt suuria myyntejä viime vuosina. Sevilla ja Monchi perustavat bisneksensä halpoihin hankintoihin, joista koulitaan muutamassa vuodessa huippupelaajia ja sitten heidät myydään suurella voitolla eteenpäin.
– Viimeisen kolmen vuoden aikana olimme tehneet vain yhden tärkeän myynnin. Tänä kesänä meillä oli edessä taloudellinen ongelma, koska emme olleet myyneet hetkeen pelaajiamme. Sen vuoksi myimme nyt kaksi pelaajaa, ja mielestäni molemmat ovat loistavia kauppoja.
– Siirtoikkunan alussa useammat seurat olivat kiinnostuneita. Seurat, jotka olivat pidempään kiinnostuneita, kuten Chelsea, pitivät meidät kiireisinä viimeisen kuukauden aikana. Viime viikon torstaina pääsimme Chelsean ja Koundén kanssa yhteisymmärrykseen siirrosta.
– Loppuhetkillä Chelsea epäröi ja sen myötä neuvottelut olivat pysähtyneet viikonlopun ajan. Sitten maanantaina Barcelona ottaa meihin ensimmäisen kerran yhteyttä. He eivät puhuneet meille sitä aiemmin. He tekivät meille aluksi odotettua pienemmän tarjouksen. Myöhemmin he tekivät paremman tarjouksen, joka teki Koundésta samalla Sevillan historian tärkeimmän myynnin.
– Siirtomarkkinat osoittavat pelaajan arvon. Kolmen vuoden aikana olemme saaneet Koundésta noin 50 miljoonan euron arvoisia tarjouksia. Meidän piti myydä hänet. Voimme sanoa sen ihan suoraan. Hyväksyimme parhaan mahdollisen tarjouksen. Olen tyytyväinen. Puolustimme Sevillan intressejä. Pitää paikkansa, että Chelsea halusi palata neuvottelupöytään, mutta Barcelonan tarjous oli parempi kuin Chelsean.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Betis – Sevillan valtias jahtaa kunniaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Barcelona teki lisää tilaa palkkakattoonsa – Ronald Araújo lähti
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Sociedad – rima korkealla