”Maailman vihatuin pelaaja” sai tarjouksen La Ligasta
Rayo Vallecano on tarjonnut sopimusta hyökkääjä Diego Costalle, kertoo Mundo Deportivo.
Espanjan A-maajoukkueessa 24 kertaa esiintynyt Costa, 33, on ollut ilman seuraa puoli vuotta jätettyään tammikuussa Atlético Mineiron, joka pelaa hänen synnyinmaansa Brasilian pääsarjassa.
Costa edusti Rayo Vallecanoa jo keväällä 2012, kun hänet lainattiin Los Franjirrojosiin Atlético Madridista. Tuolloin Costa pelasi Vallecanossa 16 ottelua tehtaillen niissä kunnioitettavat kymmenen osumaa ja neljä maalisyöttöä.
Espanjassa Costa on edustanut myös Celta Vigoa, Albaceteä ja Real Valladolidia. Uransa huippuvuodet hän vietti kuitenkin Atléticossa ja englantilaisessa Chelseassa.
Atléticossa Costa juhli muun muassa kahdesti mestaruutta La Ligassa ja kertaalleen Copa del Reyssä sekä Eurooppa-liigassa. Chelseassa hän taas voitti kahdesti Valioliigan ja kertaalleen FA Cupin.
Costa on tullut maalintekotaitojensa lisäksi tunnetuksi äärimmäisen ikävänä ja provosoivana vastustajana. Hän on usein joutunut ja hakeutunut nahisteluun vastustajien kanssa, eikä hän pelkää fyysisiä kaksinkamppailuja. Costa on kuitenkin kiistänyt väitteet siitä, että hän yrittäisi tahallaan satuttaa vastustajiaan.
Vuonna 2015 ranskalainen urheilulehti L’Équipe nimesi Costan maailman vihatuimmaksi jalkapalloilijaksi.
LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé lähestyy Cristiano Ronaldon ennätystä
- Lähde: Barcelona on antanut taas yhdelle avainpelaajalle erioikeuden lähteä Saudi-Arabiaan
- Barcelonan aktiivisuus pelaajamarkkinoilla riippuu siitä, mitä Ronald Araújo tekee
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Espanjan MM-kisalohko on nyt tiedossa
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Real Madridin jättänyt Luka Modric: ”Kun lähdet sieltä, suunta on alaspäin”
- Camp Nousta uutta tietoa
- Barcelona-legenda pelaa tänään uransa viimeisen ottelun
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Gaizka Mendieta: Xabi Alonso ei saa Real Madridia pelaamaan haluamallaan tavalla
- Real Oviedo ei onnistunut ohittamaan Lucas Bergströmiä