Seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu pelaaja vaatii paluutaan Celta Vigon harjoituksiin
Celta Vigon hyökkääjä Santi Mina on vaatinut, että hän saa palata välittömästi edustusjoukkueen harjoituksiin, kertoo seura tiedotteessaan.
Mina, 26, todettiin viime toukokuussa syylliseksi seksuaalisen hyväksikäyttöön, mutta hän on valittanut tuomiostaan korkeampaan oikeuasteeseen. Tapaus sattui kesäkuussa 2017, jolloin Mina oli Valencian pelaaja.
Oikeus totesi, että Mina oli käyttänyt naista seksuaalisesti hyväksi matkailuautossa, ja langetti hänelle neljän vuoden vankeustuomion.
Tuomion antamisen aikaan Celta ilmoitti, että se on väliaikaisesti hyllyttänyt Minan edustusjoukkueestaan ja aloittanut kurinpitomenettelyn häntä vastaan.
Celta sanoo tuoreessa tiedotteessaan, että se pidättää oikeuden vaatia kaikki pelaajan käytöksestä aiheutuneet taloudelliset ja seuran imagolle haitalliset vahingot, jos Minan tuomio vahvistetaan, mutta samalla se kunnioittaa pelaajan oikeutta valittaa tuomiostaan.
Seura lisää myös, että Mina on hylännyt tarjouksen pelata toisen liigan joukkueessa.
Minalla on Celta Vigon kanssa kesään 2024 ulottuva sopimus. Celtalla on oikeus irtisanoa yksipuolisesti hänen sopimuksensa, jos Minan tuomio saa lainvoiman.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä