Palaako Lucas Torreira La Ligaan? ”Meillä on alustava yhteisymmärrys Gattuson kanssa”
Lucas Torreira jättää Arsenalin tänä kesänä. Torreira ei kuulu Mikel Artetan suunnitelmiin, eikä pelaaja halua jatkaa uraansa Lontoossa.
Torreira vietti viime kauden lainalla Fiorentinassa ja olisi halunnut jäädä seuraan, mutta lopulta Arsenalin taloudelliset vaatimukset olivat liikaa Fiorentinalle.
On hyvin mahdollista, että Uruguayn A-maajoukkueeseen kuuluva keskikenttäpelaaja palaa La Ligaan alkavaksi kaudeksi. Torreira pelasi kauden 2020-21 lainalla Atléticossa ja voitti La Ligan mestaruuden. Nimittäin Valencia haluaa Torreiran.
Torreiran agentti Pablo Bentancur kertoi päässeensä yhteisymmärrykseen Valencian kanssa siirrosta, mutta seurat eivät ole vielä neuvotelleet.
– Meillä on alustava yhteisymmärrrys Gennaro Gattuson (Valencian päävalmentaja) kanssa siitä, että Torreira pelaa ensi kaudella Valenciassa. Tänään meillä on tärkeä tapaaminen Artetan kanssa. Gattuso halusi Torreiran ollessaan Napolissa ja lisäksi hän pyysi Fiorentinaakin hankkimaan hänet, Bentancur totesi 100% Deporten haastattelussa.
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde
- Palaako Ferran Torres Barcelonaan?
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta