Kotiin palanneen kokemusta turha väheksyä: ”Täysi Camp Nou lauloi nimeäni”
Hollantilaishyökkääjä Luuk de Jongin seikkailut La Ligassa ovat ohi, hänen palattuaan virallisesti viime viikolla PSV Eindhoveniin.
Kotimaansa ja Espanjan jalkapallon lisäksi lajin huippua Saksassa ja Englannissa kokenut ja edustanut 31-vuotias siirtyi Sevillaan kesällä 2019, ja pelasi kauden 2021-2022 lainalla Barcelonassa.
38 A-maaottelun pelaajan mieleen visiitti Espanjassa jää positiivisena muistona.
– Olen ollut Barcelonan pelaaja, ja yhdessä vaiheessa täysi Camp Nou lauloi nimeäni. Sevillan kanssa voitimme Eurooppa-liigan, jonka loppuottelua olin ratkaisemassa kahdella maalillani. Voin siis katsoa taaksepäin ylpeydellä.
Sevilla maksoi De Graafschapin kasvatista PSV:lle kolme vuotta sitten 13 ja puoli miljoonaa euroa. Paluusta hollantilaisseura pulitti kolme miljoonaa. Jatkaminen Barcelonassa ei pelaajan omassa mielessä olisi ollut poissuljettu mahdollisuus.
– Kauden jälkeen kysyin Jordi Cruyffilta, mikä on tilanne. Seurajohto viestitti, että työskentelee useiden pelaajasopimusten kanssa, enkä minä kuulu prioriteetteihin. Ymmärsin sen hyvin.
– Kuka tietää, ehkä terveessä Barcelonassa olisin voinut jatkaa vielä kauden. Olisin toki senkin mahdollisuuden läsnäollessa saattanut valita paluun Eindhoveniin, de Jong sanoi hollantilaislehti Die Gederlanderille.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista