Vielä kerran? Ronaldo haluaa tarjota työpaikat ja näyttömahdollisuudet Marcelolle ja Dani Alvesille
Real Valladolidin seurapresidentti Ronaldo Nazário haaveilee Marcelon, 34, ja Dani Alvesin, 39, kiinnittämisestä joukkueensa puolustukseen, uutisoi UOL Esporte. Sekä Marcelo että Alves ovat vapaita agentteja, eli heillä ei ole voimassa olevaa sopimusta minnekään. Brasilialaismedian mukaan Ronaldo pyrkii hyödyntämään tuttavallisia suhteitaan työneuvotteluissa.
Real Valladolid nousi takaisin Espanjan pääsarjaan ensi kaudeksi. Ronaldo katsoo, että Marcelosta ja Alvesista olisi hyötyä kahdella eri osa-alueella. Ensinnä heidän markkinavetovoimansa ja kaupallinen potentiaalinsa tarjoaisivat merkittävän avun Real Valladolidin kaltaiselle pienelle seuralle. Toisekseen Marcelo ja Alves kykenevät peliotteillaan vielä vastaamaan LaLigan vaatimustasoon.
UOL Esporte kertoi viime kuun lopussa, että Marcelon ja Alvesin pyytämien palkkojen suuruus ei ole ongelma Real Valladolidille, vaan joukkueen odotettu urheilullinen menestys. Meritoituneet brasilialaislegendat haluaisivat vielä kerran tavoitella maailmanmestaruutta Brasilian mukana, kun turnaus potkaistaan käyntiin Qatarissa talvella. Marceloa on tiettävästi kosiskeltu Serie A:n mestaruuden voittaneeseen AC Milaniin, ja Alvesillekin olisi paikka tarjolla esimerkiksi Flamengosta, Rio de Janeiron suurseurasta.
On selvää, että kisapassi heltiää sitä helpommin, mitä korkeammalla tasolla pelaaja ammattiaan harjoittaa. Valladolidissa uurastus mennee lähinnä sarjapaikan säilyttämiseen.
Marcelo ehti edustaa Real Madridia 16 vuoden, ja 25 pokaalin, ajan ennen kuin hänen sopimuksensa umpeutui tänä kesänä. Vuoden 2018 jälkeen lajin legendan suoritukset ovat ailahdelleet, mutta joukossa on edelleen ollut pelejä, joissa on näkynyt nuoremman Marcelon juonikkuus ja toimeliaisuus.
Alves — Marcelon pitkäaikainen maajoukkuetoveri Seleçãosta ja derbyvihollinen El Clásicosta — pelasi päättyneen kevätkauden Barcelonassa. Vaikka tämänkertainen yllätysvisiitti jäi puolen vuoden mittaiseksi pätkäpestiksi, erityisen tyytymättömiä eivät katalonialaiset olleet. Jatkosopimuksestakin oli paljon puhetta, mutta lopulta Alvesin ikä yhdistettynä Barçan taloustilanteeseen saivat seurajohdon toiselle kannalle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madrid vahvisti – huippupelaaja lähtee seurasta
- Cesc Fàbregas saneli: ”Hän pysyy joko meillä tai siirtyy Real Madridiin”
- Tässä on valmentajana aloittavan Andrés Iniestan uusi seura
- Virallista: Álvaro Arbeloa jättää Real Madridin
- Virallista: César Azpilicueta lopettaa pelaajauransa
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan