Italian maajoukkuepuolustaja siirtymässä Real Betisiin – Barcelona havitteli pari vuotta sitten
Sport kertoo, että 25-vuotias keskuspuolustaja Luiz Felipe on siirtymässä hyvän La Liga -kauden pelanneeseen Real Betisiin. Luiz Felipestä ei tarvitse maksaa siirtokorvausta, sillä hänen sopimuksensa Lazion kanssa päättyy kesäkuun lopussa.
187-senttinen Luiz Felipe kiinnosti pari vuotta sitten kovasti myös Barcelonaa, mutta tuolloin siirto La Ligaan ei konkretisoitunut. Nyt tie näyttää vievän Espanjaan ja Sevillaan. Toppari on ilmaissiirrolla kelpo värväys, sillä Transfermarkt arvioi hänen markkina-arvokseen 16 miljoonaa euroa.
Luiz Felipe edusti juniorimaajoukkuetasolla synnyinmaataan Brasiliaa, mutta nyt hän on vaihtanut Italian edustusasuun. Toppari vietti viimeiset pari viikkoa Italian maajoukkueen mukana, ja teki 14. kesäkuuta A-maajoukkuedebyyttinsä 2-5-tappioon päättyneessä Nations Leaguen ottelussa Saksaa vastaan.
Brasilialaisen Ituanon kasvatti siirtyi Lazioon jo kesällä 2016. Kauden 2016-2017 hän pelasi lainalla Serie B:n Salernitanassa, mutta kesästä 2017 lähtien Luiz Felipe on pelannut Laziossa Serie A:ta. Pääsarjaotteluita on kertynyt jo 106 (2 maalia, 3 maalisyöttöä).
Real Betis on tehnyt jo ennen Luiz Felipeä viimeisten kahden kauden aikana kuusi onnistunutta värväystä siirtomarkkinoilta ilman siirtokorvausta. Seuraan ovat saapuneet ilmaiseksi Martin Montoya (Brightonista), Víctor Ruíz (Besiktasista), Claudio Bravo (Manchester Citystä), Rui Silva (Granadasta), Youssouf Sabaly (Bordeaux’sta) ja Juan Miranda (Barcelonasta).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti
- Real Madridin tilanne vaikeutui – Rodrygon pelikielto venyi myös toiseen osaotteluun
- Girona-pomo tyrmistyi Ter Stegenin kohtalosta: ”Se on tragedia”
- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla
- Marc-André ter Stegen joutuu leikkaukseen – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyn välieräjoukkueet yhtä vaille selvillä – näin kävi keskiviikkona
- Sergio Ramos takaisin La Ligaan? Ex-seura otti kantaa kuumaan huhuun
- Kova väite: Álvaro Arbeloa on jo nyt menettänyt pelaajien luottamuksen
- Saksalaislegenda: Marc-André ter Stegen menettämässä MM-unelmansa – ”Jos se varmistuu…”

- Onda Cero: Real Madrid pettynyt Álvaro Arbeloan valintoihin