Barcelonan tinkiminen kostautuu – Raphinha jäämässä Englantiin?
Yksi Barcelonan isoista siirtokohteista tälle kesälle on Leeds-laituri Raphinha. Brasilialaisen liikahdusta Kataloniaan on pidetty jo selvänä asiana, mutta kuten hyvin lähimenneisyydestäkin tiedetään, vain varma on varmaa.
Valioliigapaikkansa säilyttämisen vasta kauden viime metreillä varmistanut englantilaisseura haluaa tähdestään tietojen mukaan 50 miljoonaa euroa, mutta Barcelona ei ole valmis tällaista summaa pulittamaan. Tiettävästi tarjous liikkuu 10 miljoonaa alemmassa määrässä. Maanantaina levisi muiden muassa Goal Espanalle työskentelevän Adrià Soldevilan kautta tieto toisen seuran tekemästä, mittavasta tarjouksesta. Arvelujen mukaan kyseinen seura on Arsenal, ja 25-vuotias olisikin suuntaamassa Pohjois-Lontooseen.
Sport kertoo ratkaisun asiassa olevan käsillä, ja ratkaisevien neuvotteluiden tapahtuvan tänään maanantaina. Barcelonan toive on saada asia valmiiksi mahdollisimman pian, juuri välttääkseen muiden seurojen väliin tulon. Leedsin puolestaan kerrotaan miettivän Raphinhan korvaajaksi Adama Traoréta, jonka laina Barcelonassa tuli kauden jälkeen päätökseensä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa