Real Sociedad nappaamassa Eurooppa-liigan voittajan tavoitteleman ranskalaislupauksen

Baskiseura Real Sociedad näyttää voittaneen kilpailun tavoitellusta ranskalaislupauksesta Mohamed Ali Chosta. Siirto ei ole vielä virallista, mutta Marca uskoo sen virallistuvan lähipäivinä. Real Sociedadin kerrotaan maksavan Chosta tämän vanhalle seuralle Angersille noin 12 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Tammikuussa 18 vuotta täyttänyttä Chota pidetään yhtenä Ranskan suurimmista pelaajalupauksista. Kärkimiehen paikalla pelaava Cho debytoi Ligue 1:ssä jo 16-vuotiaana, ja hän pelasi tällä kaudella Angersissa jo todella runsaasti peliminuutteja. 32 Ligue 1 -ottelussa hän viimeisteli neljä maalia. Alkukauden ottelussa Lyonia vastaan hänet valittiin kentän parhaaksi pelaajaksi, vaikka ikää oli tuolloin vasta 17 vuotta.
Mohamed Ali Chosta ovat olleet kiinnostuneita monet suuret eurooppalaiset seurat. Marca mainitsee kiinnostuneina AC Milanin, Borussia Dortmundin, Marseillen ja RB Leipzigin. Viime aikoina huhuja oli liikkunut Real Betisistä ja Eurooppa-liigan voittajana Mestarien liigaan selvinneestä Eintracht Frankfurtista, mutta valinta vaikuttaa nyt osuneen Real Sociedadiin. Näin Cho pelaisi ensi kaudella Eurooppa-liigaa, vaikka Mestarien liigan seuroistakin moni oli hänen kintereillään.
Vaikka Cho on vasta 18-vuotias, on hän noussut jo nyt Ranskan alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen, jossa pelejä on kertynyt viisi. Vielä alle 16-vuotiaiden maajoukkuetasolla Cho edusti Englantia. Ranska on tehnyt töitä kiinnittääkseen Chon edustusasuunsa, sillä häntä on tavoitellut maajoukkueeseensa myös pelaajan äidin kotimaa Marokko.
Transfermarkt arvioi Chon markkina-arvoksi 15 miljoonaa euroa. Se tekee hänestä ikäluokan 2004 arvokkaimman hyökkääjän yhdessä Borussia Dortmundin Youssoufa Moukokon kanssa. Vasenjalkainen Cho edusti vielä vuosina 2011-2015 suurseura PSG:n juniorijoukkueita. Vuodet 2015-2019 hän vietti englantilaisen Evertonin akatemiassa, kunnes liittyi vuonna 2020 Angersin vahvuuteen. Vuonna 2019 Cho kävi antamassa näyttöjä osaamisestaan myös Bayern Münchenille.
Lähteet: Marca ja Transfermarkt
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa