”Gaviin on vaikea olla rakastumatta” – Espanjan valmentaja Luis Enrique myhäili voittokulun jatkumista
Espanja päätti kesäkuun neljän maaottelun putkensa voitokkaasti, kun se voitti sunnuntaina Málagassa Tshekin maalein 2-0. Koska aiemmista kolmesta Nations League -ottelusta oli tuloksena ensin kaksi tasapeliä ja sitten voitto Sveitsistä, selvisi Espanja kuukaudesta ilman tappioita. Se on kahdeksalla pisteellä Nations League -lohkonsa ykkösenä ennen pisteen vähemmän haalinutta Portugalia. Loput kaksi kierrosta pelataan syyskuussa.
Espanjan maalit tekivät ensimmäisellä puoliajalla Carlos Soler Marco Asension syötöstä ja toisella jaksolla vaihdosta sisään otettu Pablo Sarabia Ferran Torresin esityöstä.
Asensio ja Soler pelasivat vahvan ottelun, mutta molemmat otettiin vaihtoon ennen täyttä aikaa. 58. minuutilla kentälle pääsi Barcelonan Gavi, joka toi heti ytyä Espanjan prässiin ja auttoi viemään painetta kohti Tshekin rangaistusaluetta. Gavi oli myös vahvasti järjestelemässä Sarabian 75. minuutilla tekemää maalia.
Espanjan valmentaja Luis Enrique jakoikin pelin jälkeen erityiskehut Gaville.
– Hän on purkautuva tulivuori. Gaviin on vaikea olla rakastumatta. Tänään hän tuli kentälle vaihdosta ja oli käänteen tekevä pelaaja, Luis Enrique totesi.
Muita valmentajan positiivisesti esiin nostamia pelaajia olivat erityisen hyvin hyökkäyssuuntaan onnistunut Marco Asensio, rauhallisuudellaan vakuuttanut maalivahti Unai Simón ja hyvin tilaa luonut kärkimies Álvaro Morata, joka ”ylitti oman tasonsa”. Kaiken kaikkiaan Luis Enrique oli hyvin tyytyväinen neljän maaottelun rupeamaan.
– Teimme paljon hyviä juttuja. Parantamisen varaa on aina, mutta pojat pelasivat todella hyvin. Pelasimme neljän peliä lyhyen ajan sisällä, kauden päätteeksi ja olematta näkemättä toisiamme maajoukkueessa vähään aikaan.
– Johdamme lohkoa tappioitta. Olen erittäin tyytyväinen, valmentajan tiivistelmä kuului.
Lähde: Sport
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!
- Kylian Mbappé neuvottelee tärkeästä sopimuksesta