Virallista: Italialaislegendasta Valencian päävalmentaja – ”Tavoitteemme on tehdä kannattajat ylpeiksi”
Perinteikäs Valencia CF on vahvistanut tänään, että sen uusi päävalmentaja on 44-vuotias italialaislegenda Gennaro Gattuso. Valencia ja Gattuso ovat sopineet kaksi vuotta kestävästä sopimuksesta.
Valtaosan urastaan AC Milanissa pelannut vuoden 2006 maailmanmestari lopetti pelaajauransa vuonna 2013 ja aloitti valmentajauransa välittömästi seurassa, jossa pelaamisen lopetti, sveitsiläisessä Sionissa. Sen jälkeen ”Rino” Gattuso on ehtinut valmentaa Palermoa, kreikkalaista OFI Kreetaa, Pisaa, AC Milania ja Napolia. Nyt hän sitten otti haasteen vastaan Valenciassa.
– Olen todella, todella, todella onnellinen ollessani täällä. Olen ylpeä siitä, että saan valmentaa Valenciaa, suurta ja historiallista seuraa, Gattuso totesi seuran kotisivuilla.
Kun Gattusolta kysyttiin seuran tavoitteista, ei hän keskittynyt tuloksiin vaan pelitapaan.
– Meillä ei ole päätavoitetta, vaan tavoitteemme on pelata kaunista ja aggressiivista jalkapalloa, jotta kaikki kannattajamme voisivat olla ylpeitä meistä.
– En ole ikinä pelannut Mestallalla, mutta tiedän, ettei täällä pelaaminen ole helppoa. Tämä stadion luo vastustajille paineita. Tykkään aina sanoa, että kunnioitamme kaikkia, muttemme pelkää ketään. Pidän siitä mentaliteetista, Gattuso muotoili.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Cope: Real Madridin ykkösvahti palaa pian pelikentille
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla
- Real Madridin Endrick epävarma tulevaisuudestaan: ”En todella tiedä”
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Real Madridin toppari leikataan Suomessa – lähes puoleksi vuodeksi sivuun pelikentiltä
- AS: Real Madrid asetti ison hintalapun hyökkääjälleen
- Real Madridin Endrick epävarma tulevaisuudestaan: ”En todella tiedä”
- Sport: Barcelonan urheilujohtaja tapasi vahvaa kautta pelaavan laitahyökkääjän agentin