Uusi valmentaja osoitti 40-vuotiaalle maalivahtilegendalle ovea – jatkuuko ura vielä?
Barcelonalaisseura Espanyolissa puhaltavat muutoksen tuulet. Joukkueen päävalmentajaksi toukokuun lopussa nimitetty Diego Martínez on tehnyt ensimmäisiä päätöksiään, ja pari tuoretta sellaista tekee varmasti kannattajille kipeää. Espanyolista nimittäin poistuvat monivuotiset luottopelaajat Diego ja David López.
Molempien pelaajien sopimus päättyi tähän kauteen, eikä niitä enää jatkettu. Sama kohtalo oli myös pienelle peliajalle jääneillä Dídac Vilàlla ja Fran Méridalla. Sopimuksettomista pelaajista auki on enää laitahyökkääjä Óscar Melendon kohtalo. Espanyol on tarjonnut hänelle jatkosopimusta, johon Melendo ei ole vielä vastannt.
Lópezien lähtö oli joka tapauksessa jopa dramaattinen, ja etenkin maalivahti Diego Lópezin tapauksessa myös yllättävä. Vaikka Lópezilla on ikää jo 40 vuotta, on hän ollut Espanyolin suvereeni ykkösvahti viisi kautta viimeisistä kuudesta. Neljän viime kauden aikana sarjaotteluita on kertynyt vanhimmasta kaudesta tuoreimpaan 38, 36, 40 ja 36. Eikä tasosta kerro vain pelimäärä, vaan López oli tälläkin kaudella maalivahteja La Ligan parhaimmasta päästä, sekä pukukopin selkeä johtohahmo.
– Sinivalkoinen seura on päättänyt olla jatkamatta maalivahdin sopimusta, joten hänen etappinsa Espanyolissa päättyy kuuden kauden jälkeen. Sinä aikana hän on ollut yksi joukkueen kapteeneista ja yksi suurista keulakuvista, Espanyolin tiedotteessa todettiin.
Diego López pelasi Espanyolissa kuuden kauden aikana kaikkiaan 213 virallista ottelua, joista 40 toisella sarjatasolla Segundassa. Kaikkiaan López on pelannut La Ligassa 388 ottelua edustaen Espanyolin lisäksi Villarrealia, Real Madridia ja Sevillaa. Lisäksi López vietti kaksi kautta AC Milanissa. Nyt nähtäväksi jää, päättyykö samalla 40-vuotiaan konkarivahdin koko ura, vai vieläkö jostain löytyy uusi joukkue. Espanyolin fanit hän hyvästelee kuitenkin ensi maanantaina kotistadionilla järjestettävässä jäähyväistilaisuudessa.
Diego Lópezin hallussa on peräti kolme Espanyolin nollaputkiennätystä. Hän piti La Ligassa maalinsa puhtaana 586 minuuttia putkeen, Segundassa 538 minuuttia putkeen ja Eurooppa-liigassa 374 minuuttia putkeen.
Toinen lähtevä López on keskikentän pohjapelaaja ja joukkueen tämän kauden kapteeni David López. Hänen lähtönsä ei tullut enää niin yllätyksenä, sillä niin vuolaasti López itki kauden viimeisen pelin päätyttyä. Myös 32-vuotias David López on kuulunut viimeisten kuuden kauden ajan Espanyolin profiilipelaajiin. Kaikkiaan hän pelasi Espanyolissa 237 virallista ottelua. Aiemmin David López on pelannut muun muassa Napolissa ja Huescassa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lamine Yamal pelaa kipujen kanssa – Barcelona otti yhteyttä suomalaisortopediin
- Atléticon avainpelaaja selvisi säikähdyksellä – silti viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Espanjalaiset isoihin voittoihin europeleissä
- Xabi Alonson ja Real Madridin pelaajien väleistä leviää lisää kohahduttavia väitteitä
- FM: Real Madrid haluaa ranskalaistopparin – päässyt yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Belgian avointen ovien päivässä Barcelona päästi vastustajan liian helpolla
- Barcelonan fanibussi leimahti liekkeihin
- Villarreal joutui nöyrtymään Mestarien liigan pisteautomaatin edessä
- Ballon d’Orin äänestystulos ei miellyttänyt Barcelona-tähteä: ”Odotukset olivat korkeammalla”
- Paremmasta joukkueesta ei ollut epäselvyyttä, kun Real Madrid kaatui Anfieldilla
- Xabi Alonson ja Real Madridin pelaajien väleistä leviää lisää kohahduttavia väitteitä
- Espanjalaiset isoihin voittoihin europeleissä
- FM: Real Madrid haluaa ranskalaistopparin – päässyt yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Belgian avointen ovien päivässä Barcelona päästi vastustajan liian helpolla
- Mediaväite: Barcelonan johto pitää La Liga -tähteä ”helppona ja tuottavana” hankintana
- Villarreal joutui nöyrtymään Mestarien liigan pisteautomaatin edessä
- Ballon d’Orin äänestystulos ei miellyttänyt Barcelona-tähteä: ”Odotukset olivat korkeammalla”
- Paremmasta joukkueesta ei ollut epäselvyyttä, kun Real Madrid kaatui Anfieldilla
- Atléticon avainpelaaja selvisi säikähdyksellä – silti viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Barcelonan fanibussi leimahti liekkeihin

